Käräjäoikeus päätti käsitellä Kulosaaren lapsisieppauksen suljetuin ovin – miehen syytetään siepanneen yhdeksänvuotiaan koulumatkaltaan huhtikuussa

Helsingin käräjäoikeus alkoi tänään käsitellä huhtikuussa Helsingin Kulosaaressa tapahtunutta lapsen sieppausta.

54-vuotiasta miestä syytetään panttivangin ottamisesta ja törkeästä ryöstöstä. Jutun käsittelyyn on varattu kaksi päivää. Asia käsitellään käräjäoikeudessa oikeuden päätöksestä salaisena ja suljetuin ovin, eli media ei pääse seuraamaan istuntoa.

Käräjäoikeus perustelee salaamispäätöstä muun muassa sillä, että asiassa esitetään esimerkiksi arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista ja sillä, että asian julkinen käsittely saattaisi aiheuttaa vahinkoa asianosaisille. Käräjäoikeus ottaa kantaa tuomion salassapitoon sitten, kun se aikanaan annetaan.

Yhdeksänvuotias lapsi siepattiin huhtikuisena aamuna tämän koulumatkalla. Poliisin mukaan teosta epäilty mies pakotti pojan aseella uhaten autoon. Huoltajat saivat kiristysviestin pojan puhelimesta pian sieppaamisen jälkeen. Pojasta ei kuitenkaan poliisin mukaan maksettu lunnaita.

Sieppauksen jälkeen teosta syytetty mies lähti ajamaan pois Kulosaaresta. Hän pysähtyi poliisin mukaan myöhemmin sitomaan pojan nippusiteillä kiinni auton jalkatilaan. Samalla hän peitti pojan kasvot kankaalla ja teipillä.

Syytetty ajoi poliisin mukaan autolla Sipooseen, jossa hän jätti pojan metsään. Hän sitoi pojan kiinni puuhun nippusiteillä. Myös pojan jalat olivat kiinni nippusiteillä ja kasvot edelleen peitettyinä.

Syytetty poistui paikalta, ja pian tämän jälkeen poika sai itsensä irrotettua nippusiteistä. Poliisin mukaan poika käveli läheiselle tielle, josta sivullinen henkilö löysi hänet.

Tuomittu aiemmin useista rikoksista

Poliisi on epäillyt, että mies suunnitteli sieppauksen ennakkoon ja että teko oli suunniteltu nimenomaan kyseistä poikaa kohtaan. Poliisin mukaan motiivi oli taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Syytetyllä miehellä on aiempaa rikostaustaa. Vakavin miehen rikoksista on tappo, josta hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 2000-luvun alussa. Samassa yhteydessä hänet tuomittiin myös törkeästä ryöstöstä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Lisäksi mies on tuomittu useista erilaisista petosrikoksista.

Syytetty on vaihtanut nimeään useasti.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka