Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suurella osalla mätkyjen maksajista tänään eräpäivä

Tänään on jäännösveron eli mätkyjen ensimmäisen erän viimeinen maksupäivä niille, joiden verotus on päättynyt kesäkuussa. Mätkyt voi maksaa verkkopankissa tai Verohallinnon Omavero-palvelun kautta.

Suurimmalla osalla Verohallinnon henkilöasiakkaista jäännösveron eräpäivät ovat elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa. Maksueriä on kaksi, jos mätkyjä on jäänyt maksettavaksi 170 euroa tai enemmän.

Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu nyt neljättä vuotta joustavasti eli eri ihmisillä eri aikaan. Sen vuoksi veronpalautusten tai mahdollisten mätkyjen määräpäiviä on tänäkin vuonna useita.

Veronpalautuksia maksetaan seuraavan kerran keskiviikkona 3. elokuuta.