Asuntolainan hakijoilla perusteellisempi harkinta on päivän sana, sanoo Nordean johtaja.
Korkojen noususta huolimatta asuntolainojen korkosuojauksen käyttö ei ole lisääntynyt, vaikka asiakkaat keskustelevat niistä aiempaa enemmän, kertovat Suomen suurimmat asuntoluotottajat.
Sen sijaan itse lainojen kysynnässä koronapiikki on tasaantunut. Asuntolainoja nostettiin viime vuonna ennätystahtia, kun suomalaiset muun muassa hakeutuivat etätöihin uusiin maisemiin.
Suomen asuntolainamarkkinoiden suurin toimija OP-ryhmä kertoo, että uusia lainoja haettiin tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
– Koronan aiheuttama piikki asuntolainojen kysyntään on selvästi taaksepäin jäänyttä elämää, ja se on normalisoitunut sille tasolle, jossa oltiin ennen koronaa, sanoo OP-ryhmän asuntorahoituksesta vastaava johtaja Satu Nurmi.
Myös Nordea ja Danske Bank kuvailevat tilanteen normalisoituneen. Markkinakakkonen Nordeassa lainojen kysyntä on laskenut noin 10 prosenttia viime vuodesta.
Oma talous pitää ostoaikeita yllä
Nurmi on kolmen pankin asiantuntijoista ainoa, joka luonnehtii asuntolainamarkkinoiden tunnelmaa suorastaan varovaiseksi.
Danske Bankin laina-asiantuntijakeskuksen johtaja Mikko Jurvainen kuvailee näkymiä kaksijakoisesti. Yhtäältä Ukrainan sota ja siihen liittyvät pakotteet, inflaatio ja mahdollinen energiakriisi syövät uskoa tulevaisuuteen. Toisaalta työmarkkinoiden tilanne on Suomessa yhä hyvä.
– Jos oma talous ja työpaikka on kunnossa, silloin asunnon hankinta on yhä järkevää ja asiakkaat siitä kysyvät, kun tarve tulee kohdalle, Jurvainen sanoo.
Nordean asuntolainoista vastaaja johtaja Jussi Pajala asettuu näiden kahden tunnelman puoliväliin. Hänen mukaansa kauppa käy suuntaan ja toiseen, mutta kustannusten nousu osuu juuri nyt asumiseen.
– Perusteellisempi harkinta on päivän sana perushyvän tunnelman ohella, Pajala luonnehtii.
Tilastokeskuksen kuun lopussa julkaiseman selvityksen mukaan kuluttajien asunnonostoaikeet ovat jo pudonneet jonkin verran keskimääräisen tason alle.
Vikkelät suojasivat keväällä
Korkojen noususta huolimatta asuntolainojen korkoja ei suojata aiempaa vilkkaammin.
Jurvaisen ja Pajalan mukaan korkosuojauksesta keskustellaan aiempaa enemmän. Toisaalta korkojen nousu on tehnyt myös suojauksesta aiempaa kalliimpaa. OP:n Nurmi arvioi, että suojaus oli hetken suositumpaa keväällä, jolloin varauduttiin epävarmoihin aikoihin.
Haastateltavien mukaan OP:lla ja Nordealla noin kolmannes lainoista on suojattuja, Danske Bankilla noin 40 prosenttia.
Myös lyhennysvapaiden kysyntä vanhoihin lainoihin on muuttumaton. Haastateltavat painottavat sitä, että asuntolainat on Suomessa stressitestattu kuuden prosentin koroilla. Siihen on yhä matkaa.
Mökki-into katosi
Yhtä mieltä pankit ovat siitä, että asuntosijoittajat ovat aiempaa varovaisempia. Pajala sanoo, että varsinkin yksiöiden tarjonta on runsastunut, kun osa sijoittajista pyrkii purkamaan omistuksiaan.
Sijoittajien ohella lainakysynnän tasaantuminen näkyy mökki-innon laantumisena. Nordean mukaan mökkimarkkina on rauhoittunut noin kolmanneksen viime vuodesta.
– Osittain siihen vaikutti, että mökkikauppa ei päässyt liikkeelle huhtikuussa, kun mökit olivat keskellä lunta, Pajala sanoo.
Suomalaisilla kotitalouksilla oli Suomen Pankin tilaston mukaan yhteensä 107,6 miljardin euron edestä asuntolainoja viime vuoden päätteeksi. OP, Nordea ja Danske Bank muodostivat yhteensä lähes 80 prosenttia markkinasta.
Juttua on korjattu. Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että asuntolainoja olisi OP-ryhmässä myönnetty vuoden alkupuoliskolla 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Todellisuudessa OP-ryhmästä haettiin 15 prosenttia vähemmän asuntolainoja kuin vuotta aiemmin.