Elokapina osoitti mieltään bensa-asemalla Helsingissä

Ympäristöliike Elokapinan mielenosoitus Teboilin bensa-asemalla Helsingin Ruskeasuolla on päättynyt, kerrottiin STT:lle Helsingin poliisin viestinnästä.

Poliisin tiedotteen mukaan noin 30 Elokapinan mielenosoittajaa saapui noin kello 13 Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevalle Teboilille. He eristivät huoltoaseman polttoainepumput ja estivät siten tankkaamisen. Mielenosoituksesta ei ollut tehty ilmoitusta poliisille ennakkoon.

Elokapina itse kertoi tiedotteessaan, että sen jäseniä oli kiinnittäytynyt Teboilin bensa-aseman pumppuihin.

Poliisi saapui pian mielenosoituksen alkamisen jälkeen paikalle ja antoi poistumiskäskyn mielenosoittajille. Käskyä ei kuitenkaan noudatettu, minkä jälkeen poliisi aloitti neuvottelut mielenosoittajien ja huoltamon yrittäjän kanssa. Poliisin mukaan neuvotteluissa päästiin tulokseen, jonka mukaan mielenosoituksen annetaan jatkua neljään saakka.

Helsingin poliisin viestinnästä kerrottiin STT:lle jo ennen neljää, että mielenosoittajat olivat itse lopettaneet mielenosoituksen ja poistuneet paikalta.

Kulku huoltoaseman myymälään pysyi auki koko mielenosoituksen ajan.

Asiasta kirjataan rikosilmoitus, ja rikosnimikkeet ovat pakottaminen ja niskoittelu poliisia vastaan. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Eilen mielenosoitus MM-rallin yhteydessä

Elokapinan mukaan bensapumppuihin oli kiinnittäytynyt Elokapinan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten sekä opiskelijoiden ryhmä. He vaativat, että Suomi kiirehtii irtautumistaan kaikista fossiilisista polttoaineista ja luopuu välittömästi kaikista Venäjän fossiilisista polttoaineista.

Perjantaina Elokapina osoitti mieltään laillisesti Jyväskylän MM-rallin yhteydessä. Ralli- ja autoteollisuutta vastaan suunnattu protesti joutui hyökkäyksen kohteeksi, kun kuusi ihmistä ruiskutti vesipyssyillä eläimen ulosteelta haisevaa nestettä mielenosoittajien päälle.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka