Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Bidenin ilmasto- ja terveydenhuoltopaketin – paketin läpimeno ennen välivaaleja on presidentille merkittävä poliittinen voitto

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi sunnuntaina presidentti Joe Bidenin ilmasto- ja terveydenhuoltopaketin, jolla muun muassa ohjataan satoja miljardeja dollareita ympäristöystävällisiin energiamuotoihin. Paketin hyväksyminen oli Bidenille erittäin tärkeää ennen välivaaleja.

Pakettia kannattivat vain senaatin demokraatit, mutta varapresidentti Kamala Harrisin ratkaisevan yhden äänen myötä se lopulta hyväksyttiin. Pakettia ehdittiin sorvata puolentoista vuoden ajan ennen kun se lopulta saatiin hyväksyttyä.

Paketista yhteensä 370 miljardia on varattu sen tavoitteen saavuttamiseen, että kasvihuonekaasuihin saataisiin 40 prosentin vähennys vuoteen 2030 mennessä. Tähän pyritään muun muassa myöntämällä verohelpotuksia tuuli- ja aurinkovoimalle, antamalla avustuksia sähköautojen hankkimiseen ja energiaa säästäviin remontteihin sekä kannustamalla teollisuutta hiilidioksidin talteenottoon.

Yhteensä 430 miljardin dollarin paketti palaa seuraavaksi edustajainhuoneen käsittelyyn, jonka odotetaan hyväksyvän sen ensi viikolla, minkä jälkeen Biden hyväksyy sen lopullisesti laiksi.

Yksi Bidenin keskeisiä poliittisia tavoitteita on ollut, että Yhdysvalloista tulee johtava valtio ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka