Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vasemmistoliitto esittää ulosoton suojaosan väliaikaista korottamista ja aamupalatarjoilua kouluihin

Vasemmistoliitto suhtautuu puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan hyvin suurella varauksella ja varovaisuudella ajatuksiin hoitajamitoituksen lykkäämisestä tai jopa perumisesta hoitajapulan takia.

– Koko soten työvoimapulan ja kriisin taustalla ovat nimenomaan puutteet työoloissa ja palkkauksessa. Se, että lähtisimme nyt pakittamaan lakiuudistuksesta, jonka tavoitteena on parantaa työoloja ja hoivan laatua, antaa helposti aivan väärän signaalin alan ammattilaisille, Andersson sanoo STT:lle.

Vasemmistoliitto on kannattanut koko ajan palkkaohjelmaa julkiselle sektorille. Anderssonin mukaan puolue pitää perusteltuna, että isoilla työvoimapula-aloilla pystytään tekemään muita aloja suurempia palkankorotuksia.

– Ajamme myös sitä, että hyvinvointialueiden pitää tehdä paikallisia ratkaisuja palkkauksen parantamiseksi.

Vasemmistoliiton ministeriryhmä kokoontui tiistaina kesäkokouksessa Tampereella.

Tehokkain keino auttaa ylivelkaantuneita

Vasemmistoliitto avasi kesäkokouksessa tavoitteitaan hallituksen budjettiriiheen. Puolue vaatii, että päätösten on autettava kaikkein pienituloisimpia.

Yhdeksi keinoksi vasemmistoliitto esittää ulosoton suoja-osan väliaikaista korottamista. Se on puolueen puheenjohtaja Anderssonin mukaan tehokkain keino auttaa ylivelkaantuneita pärjäämään nousevien elinkustannusten kanssa.

Suojaosuus on rahamäärä, joka velalliselle on jätettävä palkan ja muun toistuvan tulon ulosmittauksessa. Kuluvan vuoden alusta suojaosuus on 23,20 euroa päivässä velallisen itsensä osalta ja 8,34 euroa velallisen elatuksen varassa olevan, esimerkiksi lapsen, osalta.

Vasemmistoliitto ei ole määritellyt korotuksen tasoa. Anderssonin mukaan puolue on edistänyt ulosoton suojaosan nostoa koko hallituskauden ajan, mutta se on ollut yllättävän haastavaa saada läpi.

– Yksi syy on ollut se, että virkamiesten mukaan uudistuksen työllisyysvaikutuksia on vaikea arvioida, Andersson sanoo.

– Mielestämme tässä tilanteessa olisi mahdollista lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jolloin saataisiin sekä tehtyä uudistus, joka auttaa ylivelkaantuneita nousevien elinkustannusten kanssa ja samanaikaisesti olisi mahdollista arvioida muutoksen vaikutuksia työllisyyteen.

Suomessa on Anderssonin mukaan yli puoli miljoonaa ihmistä ulosotossa.

Tuloveroalesta hyötyisivät varakkaimmat

Vasemmistoliiton mielestä hallituksen loppukauden tärkeimpiä tehtäviä on tukea suomalaisia läpi tulevan talven elinkustannusten noustessa.

– Tällä hetkellä tarvitsemme ennen kaikkea lisäpanostuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä tukea pienituloisille. Yleiset tuloverokevennykset veisivät meidät helposti ojasta allikkoon, Andersson sanoi puheessaan Tampereella.

Tuloveroalesta hyötyisivät Anderssonin mukaan eniten kaikkein varakkaimmat, joiden tarve tuelle on kaikkein pienin.

– Huomattavan paljon parempi ratkaisu tässä tilanteessa on työntekijöiden sosiaaliturvamaksujen vastuiden siirtäminen takaisin työnantajien kannettavaksi. Varsinkin jos huolena on valtiontalouden tasapaino tai liian korkeiksi kohoavat palkankorotusprosentit, olisi tämä järkevämpi ratkaisu, Andersson sanoi.

Lisäksi puolue nosti kesäkokouksessaan esille ehdotuksen aamupalatarjoilun kokeilemisesta kouluissa.

– Kouluruokailun kehittäminen on hyvä tapa vastata perheiden tilanteiden vaikeutumiseen. Meidän mielestämme paras malli olisi valtion myöntämä avustus kunnille aamupalatarjoilun järjestämiseksi ainakin osassa kouluja.

Uudistuksia vielä jonossa

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoi omassa puheessaan, että vaikka hallitus on saanut isot uudistukset tehtyä, tärkeitä on vielä tekemättä.

– Valmistelujonossa on yhä hallitusohjelmassakin mainittuja tärkeitä uudistuksia, kuten translain uudistaminen ja arvonnousuvero.

Hallitus päätti viime syksyn budjettiriihessä, että arvonnousuvero eli niin sanottu maastapoistumisvero otetaan käyttöön myös yksilöiden kohdalla vuodesta 2023 alkaen verovälttelyn estämiseksi.

– Pidämme hyvin erikoisena kokoomuksen ensimmäistä konkreettista vaalilupausta, jonka mukaan he peruvat tämän verovälttelyn ehkäisyksi tarkoitetun lain, jos ovat hallitusvastuussa ensi kaudella, Andersson sanoi STT:lle.

Vasemmistoliitto aikoo hänen mukaansa myös "vahtia tiukasti eduskunnassa, että translaki saadaan kunniallla käsiteltyä syyskauden aikana eikä tule mitään lisäviivästyksiä".