Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Thaimaan yökerhopalon uhriluku nousi kahteenkymmeneen

Thaimaan tuhoisan yökerhopalon uhriluku on noussut kahteenkymmeneen, viranomaiset kertoivat lauantaina. Lisäksi 25 loukkaantunutta on edelleen sairaalahoidossa, heistä yhdeksän hengityskoneessa.

Yökerho paloi kuluvan kuun alussa Chonburin maakunnassa noin 150 kilometriä kaakkoon Bangkokista. Raunioista löydettiin 13 ruumista, mutta seitsemän ihmistä on turman jälkeen menehtynyt vammoihinsa.

Yökerhon seinissä oli käytetty erittäin helposti syttyvää vaahtoeristettä, joka sai rakennuksen palamaan soihtuna. Yökerhon sammuttaminen kesti yli kolme tuntia.

Yökerhon omistavia isää ja poikaa vastaan on nostettu syytteet kuolemantuottamuksesta ja ravintolan pitämisestä ilman anniskelulupaa.

Thaimaan pääministeri Prayut Chan-O-Cha on määrännyt onnettomuustutkinnan selvittämään tapahtumien kulkua.

Vuonna 2009 yhteensä 67 ihmistä kuoli ja yli 200 loukkaantui kun tuli pääsi irti uuden vuoden juhlissa yökerhossa Bangkokissa.