Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Karille ajanut miinalautta saatiin irrotettua, on kiinnitetty öljyntorjunta-alukseen

Eilen illalla karille ajanut miinalautta Pyhäranta on saatu vapaaksi, Rannikkolaivasto kertoo Twitterissä.

Merivartioston ulkovartiolaiva Tursas antoi virka-apua irrotuksessa, ja Pyhäranta on kiinnittynyt öljyntorjunta-alus Hallin kylkeen.

Pyhäranta ajoi karille Örön saaren länsipuolella Saaristomerellä harjoituksen yhteydessä. Merivoimat kertoi aiemmin päivällä tarkastavansa lautan vauriot ennen irrottamista paikan päällä.

Sukeltajat tutkivat lautan ulkopinnan vauriot aamupäivän aikana.

– Sukeltajia ei lähetetty tehtävään eilen illalla turvallisuussyistä, koska oli jo hämärää, kertoi Rannikkolaivaston operaatiopäällikkö, komentaja Juhani Lehtimäki tiedotteessa päivällä.

Varotoimenpiteenä miinalautalla olleet varusmiehet siirrettiin aiemmin toiseen alukseen.