Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IL: Vesa-Matti Loiri haudataan 20. syyskuuta Helsingissä

10. elokuuta kuolleen Vesa-Matti Loirin hautajaiset järjestetään 20. syyskuuta Helsingin Johanneksenkirkossa, uutisoi Iltalehti saamiensa tietojen pohjalta.

Kello 15 alkava tilaisuus on yleisölle avoin. Kirkkoon mahtuu noin 2 000 ihmistä. Loirin siunaa haudan lepoon Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo.

Kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) kertoo IL:lle osallistuvansa Loirin hautajaisiin. Hautajaiset eivät ole valtiolliset, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön on kerrottu osallistuvan tilaisuuden kustannuksiin.