Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: Rasistisesti käyttäytynyt varusmiesalikersantti uhkasi tappaa alaisensa – tuomittiin sakkoihin

Rasistisesti ja uhkaavasti käyttäytynyt varusmiesjohtaja on saanut Satakunnan käräjäoikeudessa sakkotuomion useista rikoksista, uutisoi Yle.

Alikersanttina Porin prikaatin Niinisalon varuskunnassa palvellut 22-vuotias mies sai tuomion esimiesaseman väärinkäytöstä, palvelurikoksesta ja laittomasta uhkauksesta.

Syytteiden mukaan mies oli osoittanut jääkärinä palvellutta varusmiestä rynnäkkökiväärillä ja uhannut tappaa tämän. Tapaus sattui kaksi vuotta sitten Pohjois-Satakunnassa Hämeenkankaan harjoitusalueella.

Iltalehden tietojen mukaan alikersantti nosti kymmenen metrin päässä rynnäkkökiväärin ampuma-asentoon ja tähtäsi sillä alaistaan.

– Nyt sä kuolet, alikersantti sanoi syytteen mukaan.

– Jos mä haluaisin tappaa sut, niin voisin tehdä sen ilman, että mulle tulis siitä mitään, hän oli jatkanut.

Syyttäjän mukaan alikersantti oli myös nimitellyt jääkäriä lähes päivittäin toisten varusmiesten kuullen hyvien tapojen vastaisesti, nöyryyttävästi, loukkaavasti tai rasistisesti.

Alikersantti oli syytteen mukaan myös kertonut pitävänsä natsi-Saksan johtajaa Adolf Hitleriä "hyvänä äijänä" ja kertonut mielipiteenään, että kaikki maahanmuuttajat pitäisi tappaa.

Esitutkinnassa mies kertoi itse kohdelleensa kaikkia varusmiehiä tasapuolisesti riippumatta heidän taustastaan, ihonväristään tai seksuaalisesta suuntautumisestaan. Hän kiisti osoitelleensa alaistaan rynnäkkökiväärillä.

Käräjäoikeudelle alikersantin selitykset eivät kelvanneet, vaan syytteiden katsottiin pitävän paikkansa. Syyttäjä oli vaatinut rangaistukseksi ehdollista vankeutta, mutta oikeuden mukaan ankara sakkorangaistus oli riittävä. Mies joutuu maksamaan 80 päiväsakkoa, mikä kääntyy hänen tuloillaan yhteensä 1 360 euroksi.

2.9.2022. Muokattu ensimmäisen virkkeen sanajärjestystä ja lisätty Hitlerin nimeen puuttunut l-kirjan.