Suomessa hukkui elokuussa 15 ihmistä, käy ilmi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämistä ennakkotiedoista.
Hukkumisista kolme tapahtui vesiliikenteen yhteydessä ja kolme uidessa. Yhdeksässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.
– Harvinaisen lämmin elokuu ja lämpimät uimavedet saivat ihmiset jatkamaan vesillä ja veden ääressä oleskelua myös lomakauden päätyttyä. Tämä saattaa olla yksi syy, miksi elokuussa hukkumisia oli ennakkotilastojemme mukaan paria viime vuotta enemmän, sanoo SUH:n koulutussuunnittelija Anne Hiltunen tiedotteessa.
– Kokonaisuudessaan tänä vuonna kesäkuukausina hukkumisia näyttää kuitenkin olleen edellisvuotta vähemmän, vaikka kesä oli tavanomaista lämpimämpi.
Kesällä hukkui yli 50 ihmistä
Tammi-elokuun aikana Suomessa on tänä vuonna hukkunut yhteensä 71 ihmistä. Näistä kesäkuukausien aikana hukkui 53 ihmistä, mikä on 34 vähemmän kuin kesällä 2021.
SUH:n keräämien ennakkotilastojen perusteella koko kesän hukkumisissa nousevat esiin veneilyturmien lisäksi uimiseen ja vilvoitteluun liittyvät tapaturmat.
Viime vuonna tammi-elokuussa hukkui 126 henkilöä.
Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet on alkoholin vaikutuksen alaisena.