Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Putin uhkaa lopettaa energianviennin maihin, jotka ottavat käyttöön hintakattoja venäläiselle energialle – Erdogan syyttää länsimaiden provosoineen Venäjää

Venäjän presidentti Vladimir Putin uhkaa maansa lopettavan kaiken öljyn, kaasun ja hiilen viennin maihin, jotka ottavat käyttöön hintakattoja venäläiselle energialle. Vladivostokissa puhunut Putin kuvaili joidenkin länsimaiden kaavailuja hintakatoista "erittäin typeräksi ajatukseksi".

Vain hieman aiemmin Putin oli vakuuttanut, ettei Venäjä käytä energiaa aseena. Hänen mukaansa kaasu voisi virrata Nord Stream 1 -putkessa jo huomenna, jos tarvittava turbiini ei olisi juuttunut lännen pakotteisiin.

Putin väitti niin ikään, että pakotteiden Venäjän taloudelle aiheuttamien vaikeuksien pahimmat kapeikot on jo ohitettu ja tilanne on normalisoitumassa. Hän perusteli tätä alhaisella työttömyysasteella ja sillä, että inflaatio on kääntynyt laskuun.

Putinin mukaan Venäjän runsaat luonnonvarat suojelevat maan taloutta.

– Venäjä on ehkäpä ainoa maa maailmassa, joka kykenee omavaraisuuteen luonnonvarojen suhteen samalla kun työpaikat ja yhtiöt katoavat Euroopasta yksi toisensa jälkeen.

Venäjän keskuspankin mukaan maan talous ei näillä näkymin käänny kasvuun ainakaan ennen vuotta 2024.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan syyttää länsimaita Venäjän provosoimisesta. Erdoganin mukaan Venäjä on provokaatioiden vuoksi joutunut katkaisemaan energiatoimitukset Eurooppaan.

Erdoganin mukaan länsimaiden asenne Venäjää kohtaan ei ole oikea.

Putin tyrmää Venäjän eristämispyrkimykset

Presidentti Putin on ottanut kantaa Venäjän eristämiseen. Hänen mukaansa länsimaiden Venäjän-vastainen "pakotekiihko" uhkaa koko maailmaa.

– Koronaviruspandemia on vaihtunut uusiin haasteisiin, jotka nekin ovat globaaleja ja uhkaavat koko maailmaa. Tarkoitan lännen pakotekiihkoa, sen peittelemättömiä, aggressiivisia yrityksiä tyrkyttää käyttäytymismalleja muille maille, riistää niiden suvereniteetti ja alistaa ne tahtoonsa, Putin sanoi puhuessaan talousfoorumissa Vladivostokissa.

Länsimaat ovat asettaneet Venäjälle suuren määrän talouspakotteita sen Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan vuoksi.

Putinin mukaan Ukrainasta vietävä vilja ei myöskään päädy köyhiin kehittyviin maihin vaan Eurooppaan.

– Euroopan maat olivat kolonialisteja vuosikymmeniä ja vuosisatoja ja ovat sitä edelleen. Jälleen kerran ne ovat pettäneet kehitysmaat. Tällaisella asenteella maailman ruokakriisi vain pahenee, Putin väitti.

Putinin sanoi puheessaan myös, että Venäjän talousyhteistyö Tyynenmeren maiden kanssa nousee pakotteiden vuoksi entistä tärkeämmäksi.

Xi ja Putin tapaavat Uzbekistanissa

Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapaavat ensi viikolla Uzbekistanissa, kertoo venäläisdiplomaatti.

Venäjän Kiinan-suurlähettilään Andrei Denisovin mukaan johtajat tapaavat Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) kokouksessa Samarkandissa.

– Suunnitteilla on tärkeä, täysimittainen tapaaminen johtajiemme välillä. Työstämme yksityiskohtaista ohjelmaa parhaillaan kiinalaiskumppaniemme kanssa, Denisov sanoi.

Denisovin mukaan presidenteillä riittää puhuttavaa niin kahdenvälisistä suhteista kuin kansainvälisistä ongelmistakin.

Putin sanoi tämänpäiväisessä puheessaan, että Venäjän talousyhteistyö Tyynenmeren ja Aasian maiden kanssa tulee nousemaan entistä tärkeämmäksi länsimaiden talouspakotteiden vuoksi.

SCO:hon kuuluvat Venäjän ja Kiinan lisäksi Kazakstan, Kirgisia, Uzbekistan, Tadzhikistan, Intia ja Pakistan.

Tapaaminen Uzbekistanissa on Xin ensimmäinen ulkomaanmatka koronapandemian jälkeen. Putin ja Xi tapasivat edellisen kerran helmikuussa Pekingissä ennen talviolympialaisia ja vain muutamia päiviä ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.