Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Trump USA:n presidentinvaaleista: "Kaikki" haluavat minun asettuvat ehdolle

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump vihjailee yhä suoremmin asettumisestaan ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Trump totesi torstaina intialaisen NDTV:n haastattelussa johtavansa mielipidekyselyitä.

– Kaikki haluavat minun asettuvan ehdolle, Trump sanoi.

Trump kertoi tekevänsä päätöksen mahdollisesta presidenttiehdokkuudesta pian. Hän jatkoi vihjailuaan sanomalla, että uskoo monien ihmisten tulevan todella iloisiksi hänen päätöksestään.

Samassa haastattelussa Trump toisti perättömät väitteet siitä, että hänen häviönsä vuoden 2020 vaaleissa olisi johtunut tuloksen väärentämisestä.

Salaisten asiakirjojen löytymiseen johtanutta poliisiratsiaa kotiinsa Floridassa Trump kutsui hyökkäykseksi demokratiaa vastaan.