Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vesa-Matti Loiria saapui muistamaan tunnettu kutsuvieraiden joukko – katso kuvasarja

Taiteilija Vesa-Matti Loirin siunaustilaisuuteen Helsingin Johanneksenkirkkoon saapui tiistaina lukuisa joukko tunnettuja kutsuvieraita ja Loirin läheisiä. Siunaustilaisuus alkoi kello 15.

Näyttelijöistä paikalle saapuivat muun muassa Heikki Kinnunen ja Esko Roine. Kinnunen kertoi, että hänen tärkeimmät ja rakkaimmat muistonsa Loirista ovat nuoruusajoilta ja teatterikoulusta. Esko Roine puolestaan totesi, että Veskussa hän koki todellisen ystävän.

Siunaustilaisuuteen saapunut Lenita Airisto kertoi medialle, että he tunsivat Vesa-Matti Loirin kanssa toisensa 50 vuotta. Kaikki alkoi intohimoisesta kohtaamisesta, joka jalostui rakkaaksi ystävyydeksi.

– Hän löysi oman äänensä. Samalla hän innosti meitä muita etsimään omaa ääntämme. Oman äänen löytäminen on taiteilijoille ja meille kaikille todella tärkeää, Airisto sanoi.

Artisteista kirkon pihalla nähtiin muun muassa Paula Koivuniemi.

Jenni Vartiainen esitti tilaisuudessa Ave Marian Lenni-Kalle Taipaleen säestämänä. Ohjelman mukaan Samuli Edelmann puolestaan laulaa tilaisuuden lopussa Vesa-Matti Loirin toiveen mukaisesti Peggyn. Tilaisuuden alun ja lopun urkuosuudet soittaa Olli Ahvenlahti.

Urheilumaailmaa siunaustilaisuudessa edustivat muun muassa Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ja jalkapallolegenda Jari Litmanen.

Jorma Uotinen, Helena Lindgren ja Pirkko Saisio saapuivat siunaustilaisuuteen yhtä aikaa. Uotisen mukaan Loirissa menetimme yhden merkittävän taiteilijan. Uotisen tärkein muisto Loirista on ensikohtaaminen 1970-luvun alussa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) saapuivat siunaustilaisuuteen samaan aikaan. He kiirehtivät suoraan kirkon eteen pysäköidystä autosta sisälle kirkkoon.

Honkonen luonnehti ennen hautajaisia Uutissuomalaiselle, että Loiri on suuri taitelija ja moniosaaja.

– Loiri on itsenäisyytemme ajan suurimpia taitelijoita. Hänen työnsä kautta välittyy kuva moniosaajasta, joka uransa aikana muuntautui yhä uudelleen, rohkeasti rajoja uhmaten. Monet sukupolvet ovat kasvaneet Loirin taiteessa ja taiteesta. Hän on liikuttanut kaikkia kansanosia ja tuonut iloa ja valoa lukemattomille suomalaisille. Tuskin lienee liioiteltua kuvata Loiria eräänä yhtenäiskulttuurin ajan viimeisistä suurista taiteilijoista, Honkonen kuvaili sähköpostitse.

Presidenttiparia hautajaisissa edustanut rouva Jenni Haukio saapui siunaustilaisuuteen viimeisten vieraiden joukossa. Kirkon portaille saapuessaan hän totesi "syvä suru, suuri kunnioitus".

Rouva Haukio kuvaili Loiria etukäteen Uutissuomalaiselle yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista taitelijoista.

– Hän oli yksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista taitelijoista, joka näyttämö- ja musiikkitaiteensa välityksellä kuljetti meitä läpi ihmissydämen syvimpien tuntojen, usealla eri vuosikymmenellä. Koska hän loi sisältöä, joka yhdisti eikä poissulkenut, saimme kansakuntana rakastaa ja kunnioittaa häntä yhdessä. Hän loi Eino Leinon sekä useiden muiden suomalaisrunoilijoiden tuotantoa uudelleen musiikilliseen olomuotoon tavalla, jolle ikonisuudessaan ei löydy vertaista, Haukio vastasi sähköpostitse.

Juttua on korjattu 21.9. klo 10.55: Toisin kuin jutussa ensin kerrottiin Meiju Suvas ei osallistunut siunaustilaisuuteen.