Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Heinäkuussa ammutun Japanin ex-pääministerin valtiolliset hautajaiset järjestettiin Tokiossa, Suomesta mukana ulkoministeri Haavisto

Japanin entisen pääministerin Shinzo Aben valtiolliset hautajaiset järjestettiin tänään Tokiossa. Suomesta hautajaisiin osallistui ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Abe ammuttiin heinäkuun alussa Narassa Japanin länsiosassa, kun hän oli pitämässä kampanjapuhetta. Ampuja otettiin kiinni heti veriteon jälkeen.

Abelle järjestettiin yksityiset hautajaiset jo heinäkuussa niin, että paikalla oli vain pieni lähipiiri.

Aben valtiollisten hautajaisten kulut herättivät närää, sillä Japanissa valtiolliset hautajaiset ovat erittäin harvinaisia ja hyvin kalliita. Hautajaisten on arvioitu maksavan noin 1,65 miljardia jeniä eli liki 12 miljoonaa euroa.

Hautajaisten aikana Tokiossa järjestettiinkin useita mielenosoituksia. Toisaalta moni japanilainen myös jonotti tuntikaupalla tuodakseen kukkia paikalle pystytettyihin telttoihin.

Hautajaisiin arvioidaan osallistuvan noin 6 000 arvovierasta.

Abe oli pisimpään Japanissa pääministerinä toiminut poliitikko.