Perhe- ja peruspalveluministeriksi vanhempainvapaalta torstaina palannut Krista Kiuru (sd.) arvosteli heti ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL). Hän sanoi olevansa sitä mieltä, että koronarokotustilanne voisi olla parempikin Suomessa.
Kiuru toivoi, että THL hyvin nopeasti selventäisi ohjeistuksiaan ja ottaisi vakavasti sen, että monet suomalaiset haluaisivat rokotetta suojatakseen itseään tai läheisiään.
– On sanottava, että kun sitä katsoo kotisohvalta kansalaisena, kyllä ihmetyttää, mihin kategoriaan sitä kuuluu ja minkälaista rokotusta tässä voi saada ja harkita, Kiuru päivitteli.
Erityisesti hän sanoi kantavansa huolta yli 65-vuotiaiden tilanteesta. Hänen mukaansa myös hoitajajärjestöt ovat toivoneet, että hoitajat voisivat saada jo rokotuksia. Tältäkin osin olisi Kiurun mielestä syytä tarkastaa ohjeistuksia nopeasti.
– Ja nyt on turha kolmatta kertaa sanoa, että ei huomattu varautua, ministeri näpäytti THL:ää.
Kiuru piti lehdistötilaisuuden pian nimityksensä jälkeen. Hän kertoi tavanneensa ensimmäisen tunnin aikana ministerinä hoiva-alan työntekijäjärjestöjen eli JHL:n, Tehyn ja Superin edustajia.
Toisinkin voi käydä
Tiukkana koronarajoitusten puolustajana tunnettu Kiuru sanoi, että hänen arvionsa mukaan laajoja ja rajoittavia toimia ei tällä hetkellä ole edessä, vaikka koronapotilaiden määrä sairaaloissa on tuplaantunut kesästä.
– Kuka tietysti huomisesta tietää, niin kuin ollaan tässä korona-aikana huomattu. Toisinkin voi käydä, mutta tällä hetkellä huoli on minusta vielä varsin vähäinen.
Se on Kiurun mielestä kuitenkin selvää, että syksylläkään ei ilman koronaa pystytä elämään.
Koronakuolemien määrä nousi Suomessa Kiurun vanhempainvapaalla ollessa keväällä korkealle tasolle eurooppalaisittainkin. Hän sanoi miettineensä silloin, onko tämä otettu huomioon käytännön toimien osalta.
Kiinnostava pesti kotikaupungissa
Kiuru on vapaalla ollessaan hakenut Porin kaupunginjohtajan tehtävää ja edennyt hakuprosessissa ehdokkaiden kärkikolmikkoon. Hän ei ottanut tiedotustilaisuudessa mahdollisuuksiinsa kantaa, mutta sanoi olevansa liikkeellä vakavalla mielellä, onhan kysymys hänen kotikaupungistaan.
– On sanottava, että tässä vanhempainvapaan aikana tuntui hyvältä, kun illalla voi mennä nukkumaan niin, että tietää, että aamulla ei tarvitse aina lähteä.
Hänen mukaansa oli kiva palata ministeriksi, mutta "totta kai sitä miettii myös tulevaa, jos omassa kotikaupungissa on noin kiinnostava pesti auki".
Kiuru sanoi lähtevänsä eduskuntavaaliehdokkaaksi, jos ei tule valituksi kaupunginjohtajaksi.
Kiurun ja hänen miehensä tytär syntyi maaliskuussa. Lapsi on Kiurun ensimmäinen.
– Olen siitä todella iloinen, että minunkin kohdalleni tällainen ihme vielä kävi.
Hoitajapula viheliäinen ongelma
Kiurulta kysyttiin mielipidettä hänen vanhempainvapaansa aikana syntyneestä päätöksestä porrastaa hoitajamitoitusta. Hän ei halunnut "vatkata" asioista, joista on jo päätetty, mutta sanoi olevansa iloinen, että viivästyksestä huolimatta hoitajamitoitus toteutuu ensi vuonna.
– Olennaista on, että tiedämme, mihin suuntaan ollaan menossa. Siksi on tärkeintä, että tästä pitkästä tavoitteesta pidetään kiinni.
Hallitus päätti viime viikolla, että hoitajapulan vuoksi hoitajamitoitus 0,7 tulee voimaan joulukuussa eli kahdeksan kuukautta aiemmin suunniteltua myöhemmin.
Kiuru sanoi olevansa valmis heti ensi viikolla jatkamaan työtä hoitajapulaan vastaamiseksi. Hän tapasi ensimmäiseksi työntekijäpuolen edustajat ja aikoo perjantaina ottaa yhteyttä työnantajaosapuoleen.
– Hoitajapulaan on olemassa ihan selkeät lääkkeet, ei tämä nyt niin vaikea ongelma ole ratkaistavaksi. Viheliäinen kylläkin. Palkkaus, työolot ja johtaminen, ne ovat ne kolme avainasiaa, jotka on saatava kuntoon.
Aki Lindén jätti hallituksen
Kiurua tuurasi tehtävässä turkulainen kansanedustaja Aki Lindén (sd.), joka vaihdoksen myötä jätti hallituksen.
Presidentti nimitti Kiurun valtioneuvoston jäseneksi ja ministeriksi iltapäivällä valtioneuvoston linnassa. Samalla hän vapautti Lindénin tehtävästä.
Lindén ehti sijaistaa Kiurua kahdeksan kuukauden ajan.