Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Presidentti Niinistö: Uskon että selviämme talvesta, venymiskykyä löytyy

Presidentti Sauli Niinistö luottaa siihen, että suomalaiset selviävät ensi talvesta sodan vuoksi nousseiden elinkustannusten ja energianhintojen keskellä. Hän arvioi kaikkien joutuneen joskus hankaliin tilanteisiin ja yllättäneen itsensä sillä, että venymiskykyä on löytynyt.

Niinistö sanoi tiistaina Oslossa uskovansa, että tätä kykyä löytyy suomalaisista talven mittaan.

– Tietysti, jos joku tai jotkut päätyvät kovin ongelmallisiin tilanteisiin, niin meillä on myös keinomme heitä auttaa. Olen varma siitä, että auttamishenkeäkin kyllä riittää, suomalaismediaa tavannut Niinistö lisäsi.

Sähkön hinnan osalta Niinistö myönsi auliisti hämmästelevänsä yhdessä muiden kansalaisten kanssa hintojen ailahtelevaa kehitystä.

– Ei nollasta sataan voida joka päivä hyppiä, Niinistö ihmetteli.

Presidentin virallinen vierailu Norjaan jatkui tiistaina muun muassa tapaamisella puolustusministeri Björn Arild Gramin kanssa. Keskustelu oli pyörinyt puolustus- ja turvallisuusyhteistyön teemoissa.

– Myös tuolla tiedonhankkimispuolella, Niinistö tarkensi.

Diplomatian tie lopahti, tällä hetkellä voima ratkaise e

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tulevaa tapaamista Niinistö pitää sikäli mielenkiintoisena, että Erdogan on aiemmin varsin selvästi kehottanut Venäjää poistumaan koko Ukrainan alueelta. Tässä mielessä tapaamisella voi olla laajempiakin heijastusvaikutuksia maihin, joissa Venäjää ei ole tähän saakka juuri kritisoitu.

– Niissäkin maissa nyt varmasti tavan takaa joudutaan vähän pohtimaan, että mihin tässä oikein ollaan menossa. Nämä (sodan) uudet käänteet painavat varmasti kaikissa mielissä, Niinistö arvioi.

Hän totesi vielä erikseen, ettei usko Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyshakemusten olevan mitenkään esillä Putinin ja Erdoganin keskusteluissa.

Ukrainan sodan osalta Niinistöllä ei tunnu olevan juurikaan odotuksia diplomatian suhteen.

– Se diplomatian tie taisi lopahtaa jo likipitäen tammi-helmikuussa, kun minäkin olin mukana niissä keskusteluissa, että voitaisiinko tämä mitenkään välttää, presidentti kuvaili.

Eli tällä hetkellä voima puhuu ja ratkaisee?

– Siltä se vähän näyttää.

"Eipä kannata paljon (Putinille) soitella"

Kaikesta huolimatta Niinistö sanoi halunneensa "vähän puolustaa" presidentti Emmanuel Macronia ja liittokansleri Olaf Scholzia, kun Ranskan ja Saksan johtajia on moitittu yhteydenpidon jatkamisesta Putinin kanssa. Vastaisen varalle kun on Niinistön mukaan hyvä olla yhteyksiä auki.

Itse Niinistöllä ei ole aikeita soittaa Moskovan suuntanumeroon – ei ainakaan niin kauan, kun näköpiirissä ei ole jotain mahdollisuutta muuttaa tilannetta paremmaksi. Ja tällä hetkellä ei ole.

– Eipä silloin kannata paljon soitellakaan, Niinistö totesi.

Presidentti kuvasi Ukrainan sodan uuden vaiheen näyttäytyvän sellaisena, että Venäjä käyttää yhä järeämpää pitkän kantaman ohjuskalustoa siviilikohteita ja siviileille tärkeää infrastruktuuria vastaan. Niinistö oli myös pannut merkille muun muassa Yhdysvaltain ja Saksan heti iskujen jälkeen nopeasti julkistamat lupaukset ilmatorjuntajärjestelmien toimittamisesta Ukrainalle.

– Se on erinomainen asia, että reagoidaan tällä tavalla nopeasti, Niinistö sanoi.