Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiinassa talouskasvun lukujen julkistaminen lykkääntyy – samaan aikaan meneillään puoluekokous

Kiinan kansallinen tilastokeskus ilmoitti maanantaina, että kolmannen kvartaalin talouskasvua koskevien lukujen julkistus "lykkääntyy".

Asiantuntijat olivat odottaneet, että Kiina kertoisi tiistaina joistakin heikoimmista kvartaalin kasvuluvuista vuoden 2020 jälkeen. Kiinan talouskasvua ovat haitanneet koronarajoitukset ja kiinteistökriisi.

Tieto talouslukujen julkistuksen siirtymisestä tuli samaan aikaan, kun Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokous on käynnissä. Puoluekokouksessa Xi Jinping lähes varmasti valitaan kolmannelle kaudelle puolueen johtoon ja myöhemmin keväällä kolmatta kertaa presidentiksi.

Tällä haavaa Xi pitää hallussaan kolmea tärkeää virkaa, puolueen pääsihteerin, presidentin ja keskussotilaskomission puheenjohtajan tointa.