Suomen Tietotoimisto STT on saanut liikenne- ja viestintävirasto Traficomin jakaman Tietoturvan suunnannäyttäjä -tunnustuksen.
Tunnustuksen perusteluissa STT:tä kiitettiin avoimesta viestinnästä sen jouduttua kyberhyökkäyksen kohteeksi kesällä 2022.
– STT on viestinyt tapauksesta avoimesti siinä laajuudessa, mikä on ollut mahdollista ja perusteltua. Toiminnallaan julkisuudessa ja sen ulkopuolella STT on auttanut muita organisaatioita suojautumaan kyberhyökkäyksiltä ja suunnittelemaan entistä paremmin niistä toipumista, sanoo Traficomin pääjohtaja Kirsi Karlamaa tiedotteessa.
STT:n toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen sanoo olevansa tunnustuksesta todella iloinen ja ylpeä.
– Tunnustus osoittaa, että olemme tehneet paljon asioita oikein viestinnällisesti, oli sitten kyseessä julkinen tai asiakkaiden suuntaan tapahtunut viestintä, hän sanoo.
– Suurin kiitos kuuluu koko meidän porukalle, joka etenkin verkkohyökkäyksen jälkeisten ensimmäisten päivien aikana venyi ratkomaan ongelmia jopa ympäri vuorokauden. Tällaista sitoutumista ei saa edes rahalla. Mielestäni se kuvaa hyvin STT:läistä kulttuuria, että halutaan tuollaisessakin tilanteessa varmistaa, että asiakkaat saavat palvelua, hän jatkaa.
Tunnustus jaettiin tänään Helsingin Tennispalatsissa pidetyssä Tietoturva 2022 -seminaarissa. Tunnustuksen vastaanottivat Laaksosen ohella vastaava päätoimittaja Minna Holopainen ja tietohallintopäällikkö Tuomas Venho.
Hyökkäys ei lamaannuttanut uutistoimintaa
STT joutui kiristyshaittaohjelmalla tehdyn verkkohyökkäyksen kohteeksi heinäkuun lopulla.
Verkkohyökkäys huomattiin ja keskeytettiin vielä, kun se oli käynnissä.
Hyökkäyksen vuoksi STT ajoi alas osan järjestelmistään varotoimena. Hyökkäyksestä huolimatta uutistoimintaa pystyttiin kuitenkin jatkamaan ilman katkoksia.
Tekijäksi ilmoittautui LV-niminen kyberrikosryhmittymä. Ryhmä esitti STT:lle lunnasvaatimuksia, mutta STT ei ole vastannut vaatimuksiin.
Asiasta tehtiin ilmoitus tietosuojavaltuutetulle ja rikosilmoitus poliisille. Hyökkäyksestä ilmoitettiin myös Kyberturvallisuuskeskukselle.