Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maj Lind -pianokilpailun voitti puolalainen Piotr Pawlak

Puolalainen Piotr Pawlak voitti torstaina viidennen kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun. Pawlak sai voitostaan 30 000 euron rahapalkinnon.

Voittaja julkistettiin Helsingin Musiikkitalossa kuullun toisen orkesterifinaalin päätteeksi. Finaalissa esiintyi kuusi kilpailijaa, joista kolme soitti orkesterifinaaliesityksensä jo keskiviikkona ja loput kolme torstaina.

Toiseksi tuli serbialainen Bogdan Dugalic ja kolmanneksi tanskalainen David Munk-Nielsen. Heidän palkintosummansa olivat 25 000 euroa ja 20 000 euroa. Dugalic sai lisäksi 8 000 euron kamarimusiikin erikoispalkinnon.

Kilpailuun oli hakenut ennätysmäärä pianisteja, 270. Finalistien joukossa ei ollut suomalaisia.

Pawlak, 24, on kotoisin Gdanskista. Hän on menestynyt useissa kansainvälisissä pianokilpailuissa.