Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kulttuurivaikuttajat Susanna Petterson ja Maria Sid on valittu Vuoden ulkosuomalaisiksi 2022

Vuoden 2022 ulkosuomalaisiksi on valittu kaksi kulttuurialan vaikuttajaa, Ruotsin kansallismuseon pääjohtaja Susanna Pettersson ja Tukholman kaupunginteatterin johtaja Maria Sid.

Valinnalla haluttiin kiinnittää huomiota suomalaisen osaamisen arvostukseen, vahvaan kulttuuriseen yhteyteen sekä arvopohjaan Ruotsin kanssa.

Nimitys tuli Petterssonille yllätyksenä. Hän on iloinen, että hänen työnsä museokentällä saa huomiota ja museot näkyvyyttä ja nostetta.

Sidin mukaan on hienoa, että Tukholmassa tehty työ kaupunkilaisten ja yleisöjen eteen huomioidaan tällä kunnianosoituksella.

Vuoden ulkosuomalainen -tunnustuksen myöntää Suomi-Seura. Viime vuonna palkinnon sai apulaisprofessori Joy Wolfram. Suomi-Seura on jakanut tunnustuksen vuodesta 1993 lähtien.