Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Niinistö ja Haavisto odottivat tarkkoja tietoja Puolaan osuneesta ohjuksesta – Niinistö: Tapahtumat ovat sodan kauhuja

Suomen valtiojohto otti keskiviikkona aamupäivällä varovaisesti kantaa Itä-Puolassa sattuneen räjähdyksen tai räjähdysten syihin.

Presidentti Sauli Niinistö sanoi keskiviikkona ennen puoltapäivää, että on hyvä tietää tarkasti, mistä tiistaina kaksi ihmishenkeä vaatinut räjähdys johtui.

– Tämä kertoo, olipa lähtökohta mikä tahansa, että sota on karmea tilanne ja sodassa sattuu asioita. Sellaisiakin asioita, joita ei ole tarkoitettu. Se on sodan kauhuja, Niinistö totesi Mosambikin presidentin Filipe Nyusin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Puolustusliitto Nato julkaisi iltapäivällä alustavan arvion, jonka mukaan Puolan räjähdyksen aiheutti mahdollisesti ukrainalaisten ilmatorjuntaohjus eikä teko ollut tahallinen. Ennen Naton julkistamaa arviota myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi, että hänestä on tärkeää tietää tapahtumien taustat. Hän kertoi olleensa jo tiistaina yhteydessä useisiin Euroopan unionin jäsenmaiden, myös Puolan, ulkoministereihin.

– Halusimme osoittaa solidaarisuutta puolalaisille ja yhtyä puolalaisten suruun siitä, että ihmishenkiä on tässäkin tapahtumassa menehtynyt, sanoi Haavisto omassa tiedotustilaisuudessaan keskiviikkona.

Niinistö: Massiivinen pommihyökkäys Ukrainan yhteiskuntaa vastaan

Presidentti Niinistö ja ulkoministeri Haavisto kehottivat molemmat huomioimaan, mitä tiistain tapahtumien taustalla oli. Ukraina oli joutunut laajojen Venäjän ohjushyökkäysten kohteeksi, ja iskut kohdistuivat Haaviston ja Niinistön mukaan maan energiainfrastruktuuriin. Molemmat pitivät iskuja tuomittavina.

– Näemme hyvin massiivisen pommihyökkäyksen yhteiskuntaa vastaan. Infrastruktuuria ja sitä kautta siviilejä vastaan, mikä on tietysti rajuinta mahdollista sodankäynnin taktiikkaa, sanoi Niinistö.

Haaviston mukaan miljoonat ukrainalaiset ovat olleet iskujen vuoksi vailla sähköä. Hänen mukaansa EU:n jäsenmaat selvittävät parhaillaan sitä, miten Ukrainan energiasektoria voidaan tukea.

Suomi on jo Haaviston mukaan toimittanut Ukrainalle generaattoreita maan energiatilanteen helpottamiseksi.

Niinistö esitti surunvalittelunsa Puolan presidentille

Presidentti Niinistö kertoi myöhemmin päivällä Twitterissä soittaneensa Puolan presidentille Andrzej Dudalle ja esittäneensä surunvalittelunsa Puolan itäosassa tapahtuneiden kuolemantapausten vuoksi.

Niinistö kirjoitti arvostavansa vastuullista lähestymistapaa, jota Puola on osoittanut näinä kriittisinä aikoina.