Suomessa on ilmoitettu tänä vuonna tähän mennessä jo 241 hiv-tartuntaa. Tartunnoista peräti 136 on ilmoitettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisteristä.
Ilmoitettujen hiv-tartuntojen määrä on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen suuri. Vuonna 2021 tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin Suomessa 152 hiv-tartuntaa, joten määrä on kasvanut vajaassa vuodessa noin 60 prosenttia.
Tähän mennessä toiseksi eniten hiv-tartuntoja Suomessa ilmoitettiin THL:n tartuntatautirekisterin mukaan vuonna 2006, jolloin kokonaismäärä oli 191.
Viime vuonna Suomessa ilmoitetuista hiv-tartunnoista 85 oli THL:n tiedotteen mukaan uusia, Suomessa ensikertaa todennettuja tartuntoja. Viime vuoden uusista diagnooseista myöhään todettuja tartuntoja oli 63 prosenttia.
– Tehostamalla testausta ja kohdentamalla sitä hivin riskiryhmiin voisimme todeta tartunnat nykyistä aiemmin. Kun diagnoosi tehdään ajoissa, sairaus ei yleensä lyhennä elinikää, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Henrikki Brummer-Korvenkontio tiedotteessa.
Hiv on ihmisen immuunipuutosviruksen aiheuttama krooninen infektio. Hiv-tartunnan saaneiden hoitotulokset ovat Suomessa hyviä, mutta tartunnat todetaan usein myöhään, jopa vuosien viiveellä.
Hiv-lääkitys aloitetaan heti tartunnan toteamisen jälkeen ja lääkkeitä on käytettävä loppuelämän ajan. Paras hoitotulos saadaan, kun hoito aloitetaan vaiheessa, jossa tauti ei ole vielä edennyt pitkälle. Hivin onnistunut hoito estää kuolemia, sairastumisia ja hivin tarttumista muihin.
Suomessa eli THL:n mukaan tämä vuoden alussa arviolta 3 200 ihmistä, joilla oli tiedossa oleva hiv-tartunta. Heistä 93 prosenttia oli kiinnittynyt hiv-hoitoon.
Hoitoon kiinnittyneistä 97 prosenttia oli hiv-lääkityksellä. Lääkityksellä olevista 95 prosentilla hoitotulos oli hyvä. Luvut kertovat siitä, että hiv-lääkitys on tehokasta ja potilaat ovat sitoutuneita hoitoon, THL:n tiedotteessa todetaan.