Yhdysvalloissa demokraattipäättäjät ovat vedonneet presidentti Joe Bideniin, jotta Brasilian entisen presidentin Jair Bolsonaron viisumi kumottaisiin. Demokraattien mielestä Yhdysvaltojen ei kuulu tarjota turvaa kenellekään, joka on ollut osallisena Brasilian uuden hallinnon vastaisiin mielenosoituksiin.
Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin läheinen liittolainen Bolsonaro lensi Floridaan sen sijaan että olisi osallistunut vaalit voittaneen Luiz Inacio Lula da Silvan virkaanastujaisiin. Bolsonaro on esittänyt perusteettomia väitteitä lokakuun vaaleista ja sanonut vaalien olleen vilpilliset.
Bolsonaron hävittyä tiukat presidentinvaalit viime vuonna hänen kiihkeimmät kannattajansa ovat vaatineet armeijaa tekemään vallankaappauksen ja palauttamaan Bolsonaron valtaan.
Sunnuntaina Bolsonaroa tukevat mellakoitsijat tunkeutuivat muun muassa presidentin palatsiin ja muihin rakennuksiin. Mellakkaa on verrattu Yhdysvalloissa tammikuun 6. päivänä vuonna 2021 tapahtuneisiin mellakoihin, jolloin asialla olivat Trumpin kannattajat.
41 edustajainhuoneen demokraattia on allekirjoittanut kirjeen, jossa he painottavat omakohtaisesti tietävänsä sekä välittömät että pitkän tähtäimen seuraukset siitä, että viranhaltijat luopuvat demokratian säännöistä, levittävät väärää tietoa ja lietsovat väkivaltaisuuksia.
Bolsonaron viisumitilanne kiinnostaa
Kirjeessä päättäjät pyytävät Bidenin hallintoa selvittämään, onko Bolsonaro yleensäkään matkustanut Yhdysvaltoihin oikeanlaisella viisumilla. Lisäksi he toivovat oikeusministeriön asettavan vastuuseen Floridassa ne, jotka ovat mahdollisesti tukeneet tai rahoittaneet mellakointia Brasiliassa.
Ulkoministeri Antony Blinkeniltä kysyttiin aiemmin tällä viikolla tiedotustilaisuudessa Bolsonaron läsnäolosta maassa. Hänen mukaansa Yhdysvallat ei ole saanut Brasiliasta pyyntöjä, mutta jos sellaisia tulee, Yhdysvallat vastaa niihin nopeasti. Blinkenin mukaan yksityishenkilöiden viisumitilannetta viranomaiset eivät voi kommentoida.
Ulkoministeri kuitenkin painotti Yhdysvaltojen tukevan Brasilian demokratiaa ja sen instituutioita.
Brasilian CNN:n haastattelussa Bolsonaro on kertonut alun perin suunnitelleensa palaavansa tammikuun loppuun mennessä. Hän kuitenkin aikoi aikaistaa paluutaan terveyssyistä. Bolsonaro joutui tällä viikolla sairaalaan kovien vatsakipujen vuoksi.