Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Neljä naista ja kaksi alaikäistä tyttöä haavoittuivat ampumisessa Lontoossa – seitsemänvuotias haavoittui hengenvaarallisesti

Neljä naista ja kaksi alaikäistä tyttöä haavoittuivat Lontoossa lauantaina iltapäivästä tapahtuneessa ampumatapauksessa. Suur-Lontoon poliisi kertoi asiasta tiedotteessaan.

Tapauksessa loukkaantuneen kaksitoistavuotiaan tytön vammat eivät olleet vakavia, mutta seitsemänvuotiaan tytön kerrottiin haavoittuneen hengenvaarallisesti.

Kolmen naisen saamat vammat eivät aiheuttaneet poliisin mukaan hengenvaaraa. Poliisilla ei ollut lauantai-iltana vielä tietoa neljännen naisen vammojen vakavuudesta.

Ampumatapaus tapahtui lähellä Lontoon Eustonin rautatieaseman vieressä sijaitsevaa kirkkoa, jossa oli meneillään hautajaistilaisuus.

Poliisin alustavien tietojen mukaan laukaukset olisi ammuttu liikkuvasta autosta.

Poliisi ei ole vielä ottanut ketään kiinni tapaukseen liittyen.

Poliisi sai hälytyksen ampumisesta noin puoli kahden aikaan iltapäivällä.