Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jerusalemissa kaksi ihmistä haavoittui ampumisessa tänään – Israel pidätti kymmeniä ihmisiä liittyen eiliseen ampumiseen synagogan lähellä

Israelissa kaksi ihmistä on haavoittunut Jerusalemin vanhankaupungin lähellä tapahtuneessa ampumisessa lauantaina, kertovat Israelin lääkintäviranomaiset. Viranomaiset kuvailivat tekoa "terrori-iskuksi".

Toinen haavoittuneista on 23-vuotias mies, toinen 47-vuotias mies. Heidät on kuljetettu sairaalahoitoon, ja ainakin nuoremman miehen tilaa on kuvattu kriittiseksi.

Israelin viranomaisten mukaan ampuja oli 13-vuotias palestiinalaispoika, joka haavoittui kiinniotossa.

Ampuminen tapahtui vain päivä sen jälkeen, kun palestiinalainen asemies surmasi perjantaina seitsemän ihmistä synagogan ulkopuolella Israelin miehittämässä Itä-Jerusalemissa. Israelin poliisin mukaan ampuja oli 21-vuotias mies, joka asui Itä-Jerusalemissa. Hän kuoli poliisin kiinniottotilanteessa.

Israelin viranomaiset kertoivat pidättäneensä 42 ihmistä tapaukseen liittyen. Pidätettyjen joukossa on niin ampujan perheenjäseniä kuin naapuruston asukkaita.

Palestiinalaisia kuoli aiemmin tällä viikolla ratsiassa pakolaisleirillä

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Antonio Guterres on tuominnut Itä-Jerusalemissa tehdyn joukkoampumisen, kuten myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.

Guterresin tiedottajan mukaan pääsihteeri pitää erityisen hirvittävänä sitä, että terroriteko kohdistui palvontapaikkaan holokaustin uhrien kansainvälisenä muistopäivänä.

Väkivaltaisuudet Israelin ja palestiinalaisalueiden välillä ovat kiihtyneet viime päivinä. Israelin joukot suorittivat aiemmin tällä viikolla pakolaisleirillä Jeninissä Länsirannalla ratsian, jossa kuoli yhdeksän ihmistä, kertoo BBC.

Lisäksi 20 ihmisen kerrottiin haavoittuneen iskussa, jota palestiinalaisviranomaiset kuvasivat tuhoisimmaksi vuosiin. Ratsia tehtiin täpötäyteen pakolaisleiriin.

Israelin turvallisuusjoukot myös ampuivat yhden palestiinalaisen miehen Jerusalemin lähettyvillä al-Ramin kaupungissa, jonne oli kerääntynyt ihmisiä protestoimaan Jeninissä tehtyä ratsiaa vastaan, palestiinalaisviranomaiset kertoivat.

"Väkivallan kierre syvenee"

Palestiinalaishallinto syytti Israelia joukkomurhasta Jeninin teon jälkeen. Samalla se ilmoitti päättävänsä yhteistyön turvallisuusasioissa Israelin kanssa.

– Miehityksen ja kolonisaation tempo on kiihtymässä Israelin uuden oikeistohallituksen myötä. Väkivallan kierre syvenee ja luo poliittista pääomaa aggressiivisille toimijoille, arvioi Israeliin ja palestiinalaisalueisiin erikoistunut tutkija Antti Tarvainen Twitterissä.

Hänen mukaansa tilanteen kehittyminen riippuu merkittävästi kansainvälisistä toimijoista.

– Pieni osa kansainvälisistä pääomasijoittajista on alkanut vetämään investointeja pois protestina Israelin hallitukselle. Vastaavia vetoja tuskin on luvassa EU:n tai Suomen suunnalta.