PPakistanissa ainakin yli 60 ihmistä kuoli ja yli 150 haavoittui moskeijassa sattuneessa räjähdyksessä Peshawarissa maan luoteisosassa lähellä Afganistanin rajaa, kertoivat sairaalalähteet maanantaina. Poliisin mukaan kyseessä oli mahdollisesti itsemurhaisku.
Moskeija sijaitsi poliisin päämajan alueella, ja monet iskussa kuolleista olivat poliiseja. Moskeijan katto ja osa seinistä romahti räjähdyksen voimasta. Peshawarin suurin sairaala on hälytystilassa, ja sinne on tuotu kymmenittäin potilaita.
– Olen parhaillaan paikan päällä, ja pelastustyöt jatkuvat edelleen. Lisää ruumiita tuodaan ulos. Tällä hetkellä tärkein tehtävämme on pelastaa raunioiden alle hautautuneita ihmisiä, sanoi Peshawarin kaupungin hallintoa edustava Shafiullah Khan aiemmin maanantaina.
Maaliskuussa äärijärjestö Isisin itsemurhapommittajan moskeijaan tekemässä iskussa Peshawarissa kuoli 64 ihmistä. Kyseessä oli tuolloin Pakistanin verisin terrori-isku sitten vuoden 2018.
Pakistanin mukaan Afganistanissa uudelleen valtaan noussut Taleban-äärijärjestö ei kykene sulkemaan vuoristoista rajaseutua niin, etteivät militantit pääsisi siirtymään esteettä Afganistanista Pakistaniin.