SDP:n kansanedustajan ja puolueen varapuheenjohtajan Matias Mäkysen, 32, marraskuinen baari-ilta nousi torstaina otsikoihin.
Seiska julkaisi torstaiaamuna videohaastattelun, jossa naimisissa oleva Mäkynen myöntää vieneensä yökerhoillan päätteeksi 20-vuotiaan naisen asunnolleen.
Mäkynen kommentoi tänään asiaa Iltalehdelle lyhyellä tekstiviestillä.
– Kyse on yksityisasiasta, jonka olemme käsitelleet perheen kesken. Meillä ei ole kommentoitavaa asiaan liittyen.
Viesti oli IL:n mukaan allekirjoitettu ”T. Matias ja Maria Mäkynen”.
Maria Mäkynen (o.s. Rytkönen) on Lahden kaupunginvaltuutettu (sd.) ja ammattiliitto Pron yhteiskuntasuhdejohtaja. Mäkysillä on yksi lapsi.
Vaasalaislähtöinen Mäkynen jäi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa varasijalle, mutta nousi eduskuntaan joulukuussa 2019 EU-komissaariksi siirtyneen Jutta Urpilaisen tilalle.