Ukrainalaiset odottavat Venäjän uuden laajamittaisemman hyökkäyksen alkavan helmikuussa. Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta tulee helmikuun lopussa kuluneeksi vuosi.
Ukrainalaistiedustelun mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi antanut käskyn vallata Donetskin ja Luhanskin alueet maaliskuun loppuun mennessä, kertoo Ukrainan valtiollinen uutistoimisto Ukrinform.
Tiedusteluosaston edustaja arvioi, ettei Venäjällä ole tarpeeksi joukkoja suuren hyökkäyksen toteuttamiseksi Donbassin alueilla lähiviikkoina.
Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov kertoi keskiviikkona ranskalaisen BFM-televisiokanavan haastattelussa, että Ukrainassa odotetaan Venäjän tekevän uuden laajamittaisen hyökkäyksen helmikuun lopulla.
CNN:n mukaan Reznikov kertoi haastattelussa, että Venäjä saattaa yrittää hyökkäystä kahdesta suunnasta.
– Se voi olla Donbassissa, se voi olla etelässä. Kerromme kumppaneillemme, että meidän on myös oltava valmiina mahdollisimman pian. Siksi tarvitsemme aseita vihollisen pitämiseksi kurissa, Reznikov sanoi.