Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Entinen Kivikasvojen jäsen ja teatterinjohtaja, taiteilija Georg Dolivo on kuollut

Taiteilija Georg Dolivo on kuollut. Hän kuoli Helsingissä 2. helmikuuta pitkän sairauden jälkeen, kertoo Svenska Teatern tiedotteessaan.

Vuonna 1945 Helsingissä syntynyt Georg Dolivo oli laulaja, näyttelijä ja kulttuurialan vaikuttaja. Hänet tunnettiin viihdekvartetti Kivikasvojen entisenä jäsenenä.

Dolivo toimi Åbo Svenska Teaternin taiteellisena johtajana vuosina 1984–87 ja Helsingissä sijaitsevan Svenska Teaternin johtajana 1987–1996. Hän myös ohjasi, lauloi ja näytteli.

Dolivo johti vuosina 1996–2001 Helsingin kulttuuripääkaupunkisäätiötä, ja vuosina 2001–2012 hän työskenteli Espoon kulttuurijohtajana. Dolivolle myönnettiin Espoo-mitali vuonna 2007.

Dolivo toimi myös Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana kahteen otteeseen 2010-luvulla.