Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuumuuteen kuolleiden rescue-koirien tapauksesta syyte myös liettualaiselle kuljetusyhtiölle ja sen vastuuhenkilölle

Venäjältä kuljetettujen rescue-koirien tapauksesta on nostettu syyte myös liettualaista kuljetusyhtiötä ja sen vastuuhenkilöä vastaan. Erikoissyyttäjä Heidi Nummela kertoi keskiviikkona STT:lle, että syyte on nostettu törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Viime syksynä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi autonkuljettajan törkeästä eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeuteen. Parikymppinen valkovenäläinen mies saapui viime heinäkuussa Tallinnasta autolautalla Helsingin satamaan pienellä kuorma-autolla, jonka kyydissä oli 32 koiraa kuljetushäkeissä. Suomessa huomattiin, että koirista seitsemän oli kuollut matkalla kuumuudesta aiheutuneisiin oireisiin. Myöhemmin vielä kolme koiraa jouduttiin lopettamaan Viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa heikon hoitoennusteen vuoksi.

Matka Helsinkiin kesti noin 45 tuntia

Autonkuljettajan tuomio on lainvoimainen. Hän oli töissä kuljetusyhtiössä, joka oli värvätty kuljettamaan koirat moskovalaisesta löytöeläinkodista Baltian kautta Suomeen. Perillä koirat oli määrä luovuttaa ensin kahteen löytöeläinkotiin ja sitten uusille omistajille.

Matka Helsinkiin kesti noin 45 tuntia. Käräjäoikeuden mukaan kuorma-autossa oli liikaa koiria tilaan nähden, ilmastointilaite ei toiminut kunnolla tai ei ollut päällä ja runsas virtsan sekä ulosteen määrä hajuineen heikensi ilmanlaatua entisestään.

Käräjäoikeuden mukaan mies tiesi jo Latviassa, että ilmanvaihto ei toiminut kunnolla. Työnantajalleen tuolloin laittamassaan viestissä mies oli kuvaillut oloja kuljetustilassa "aivan kamaliksi". Siitä huolimatta mies oli jatkanut kuljetusta ja ajanut autolauttaan Tallinnassa.

Käräjäoikeus katsoi, että miehen toiminta oli törkeän huolimatonta.