Venäjän presidentti Vladimir Putin todennäköisesti päätti itse Buk-ohjuksen toimittamisesta Itä-Ukrainan separatisteille, jotka ampuivat sillä alas Malaysia Airlinesin lentokoneen, tapauksen tutkijat kertoivat keskiviikkona. Malaysia Airlinesin MH17-lennon alasampumisessa vuonna 2014 kuoli 298 ihmistä.
Kapinallisten salakuunneltujen puheluiden perusteella on vahvoja viitteitä siitä, että Putin päätti asiasta itse, tutkijat arvioivat lausunnossaan. Puheluissa muun muassa viitattiin "vain yhteen ihmiseen", joka voi päättää asiasta ja joka oli puheluhetkellä kokouksessa Ranskassa. Putin osallistui puhelun aikaan Ranskassa Normandian maihinnousun 70-juhlallisuuksiin.
Tutkijoiden mukaan realistisia mahdollisuuksia nostaa alasampumisesta syytteitä Putinia vastaan ei kuitenkaan ole, sillä hänellä on valtionpäämiehenä diplomaattinen koskemattomuus. Viiden maan muodostama tutkijaryhmä keskeytti tutkintansa nyt julkaistuun raporttiin, sillä kaikki johtolangat on sen mukaan nyt kaluttu loppuun.
Hollantilainen tuomioistuin tuomitsi viime vuoden lopulla kaksi venäläistä ja yhden ukrainalaisen poissaolevina lentomatkustajien murhista.
Venäjä on toistuvasti kiistänyt syyllisyytensä malesialaiskoneen alasampumiseen.
---
Korjattu klo 22.44: Putin osallistui Normandian maihinnousun 70-vuotis-, ei satavuotisjuhlallisuuksiin.