Venäjän odotetaan testaavan kehittämäänsä mannertenvälistä, ydinkärjillä tarvittaessa varustettavaa RS-28 Sarmat -ohjustaan hyvin pian, brittilehti Independent uutisoi tietojensa perusteella.
Presidentti Vladimir Putinin oletetaan valmistelevan yli 200-tonnisen ohjuksen koelaukaisua länsimaiden järkyttämiseksi aikavälillä 15.–25. helmikuuta, Venäjän asevoimien sisäpiirilähteet väittävät.
Venäjä on testannut Sarmat-ohjusta aikaisemmin viime huhtikuussa. Länsimaat eivät tuolloin uutistoimisto Reutersin mukaan yllättyneet ohjuskokeesta.
Myös "Saatana 2" -nimeä kantavan ohjuksen koelaukaisua kaavaillaan Venäjän itäisimmän Kamtšatkan alueen syrjäseuduille. Alueen viranomaisia on Independentin mukaan kehotettu valmistautumaan ohjuksen koelaukaisuun.
Ohjus suunnattaisiin Kuran testialueelle, jonka paikallisen väestön liikkumista suunnitellaan rajoitettavaksi.
Independentin käyttämien lähteiden mukaan voimannäytön ja uhkailun mukaan koelaukaisun tarkoituksena on myös arvioida Sarmatin toimintakykyä. Venäjä on kutsunut propagandassaan ohjusmallia "pysäyttämättömäksi". Putin sanoi vuonna 2018 esitellessään Venäjän väitetysti kehittämiä ihmeaseita, ettei mikään ohjuspuolustusjärjestelmä kykenisi torjumaan kyseistä ohjusta.
Uutissuomalainen ei ole vahvistanut Independentin väitteitä itsenäisesti.
Huhuja ja uutisia Venäjän suunnittelemista ydinkelpoisten aseiden koelaukaisuista on esiintynyt mediassa aikaisemminkin. Syksyllä 2022 italialaislehti La Repubblicca uutisoi Venäjän aikoneen testata Poseidon-torpedoaan Pohjoisella jäämerellä laukaisemalla sen ydinsukellusvene K-529 Belgorodista. Ukrainan disinformaationvastainen keskus lyttäsi lehden väitteen, eikä uutista koelaukaisusta ole painettu.