Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: Puhtaan vedyn tuotannon on tarkoitus alkaa ensi vuonna Kokkolassa – Ilmastorahastolta 10 miljoonan euron pääomalaina

Kokkolalainen kasvuyhtiö yhtiö Hycamite on saanut valtio-omisteisen Ilmastorahaston myöntämän pääomalainan enintään 10 miljoonalle eurolle, kertoo Yle.

Lähiviikkojen aikana varmistuu Ylen mukaan myös loput rahoituksesta, jota tarvitaan niin sanotun teollisen mittakaavan demolaitoksen rakentamiseen.

Rahoituksen turvin yhtiö alkaa rakentaa Kokkolan suurteollisuusalueelle laitosta, jossa kokeillaan uudella teknologialla päästöttömän vedyn tuotantoa. Ylen mukaan rakentaminen alkaa näillä näkymin maaliskuussa.

Demolaitoksen kustannusarvio on 28 miljoonaa euroa. Pääomalainan lisäksi yhtiö kerää oman pääoman ehtoista rahoitusta yksityiseltä sektorilta. Mukaan on lähtenyt Ylen mukaan esimerkiksi japanilaisia ja hongkongilaisia sijoittajia sekä Business Finland 2,4 miljoonan euron tukirahoituksellaan.

Hallituksen puheenjohtaja Matti Malkamäki on yllättynyt vuonna 2020 perustetun yhtiön nopeasta tiestä perustamisvaiheesta tuotantoon:

– Tarkoitus on tuplata työntekijämäärä tämän vuoden loppuun mennessä, jolloin meillä on sitten viitisenkymmentä hycamatea, kuten me itse sanomme.

Päästötöntä vetyä voidaan valmistaa biokaasusta, maakaasusta tai synteettisestä metaanista. Hycamiten rakentamassa demolaitoksessa vetyä valmistetaan katalyyttien ja lämmön avulla biokaasusta. Tätä niin sanottua turkoosia vetyä käytetään esimerkiksi kemianteollisuuden raaka-aineena tai meriliikenteen polttoaineena, Yle kertoo.

Hycamitella on jo Kokkolan suurteollisuusalueella pilottilaitos, jossa tuotantoa on kokeiltu pienessä mittakaavassa.