Ahtaajien lakko uhkaa alkaa keskiviikkona, mutta sovittelua jatketaan. Toteutuessaan lakon on arvioitu lamauttavan Suomen ulkomaankaupan. Suomen ulkomaankaupasta lähes 90 prosenttia tapahtuu meritse.
Sovittelu Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n ja työnantajaosapuolen välillä alkoi tänään kello 11. Valtakunnansovittelijan toimisto kertoi tästä tänään Twitterissä.
AKT neuvottelee ahtaajien työehtosopimuksista Satamaoperaattorit ry:n kanssa.
Lakko hyydyttäisi ulkomaan kaupan
Jos ahtausalalle ei tänään tai huomenna saada sopua, lakko alkaa keskiviikkona 15. helmikuuta kello kuusi ja on voimassa toistaiseksi.
– Se tarkoittaa, että lähes koko ulkomaan kauppa hyytyy keskiviikosta lähtien, arvioi Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru lakon vaikutuksista STT:lle.
Kuluttajille lakko alkaa Mutrun mukaan näkyä jatkuessaan hiljalleen, mutta ei välittömästi.
– Kaikkein selkeimmin se näkyy tietyillä teollisuuden aloilla, jotka joutuvat ajamaan tehtaita alas. Siitä koituu sitten kansantaloudelle suurta vahinkoa, ja se sitten on pois meidän hyvinvoinnistamme, hän sanoo.
Lakko pysäyttäisi tavarankäsittelyn tyystin esimerkiksi Haminan ja Kotkan satamassa.
– Ahtaajat hoitavat kaikki laivojen purut, lastin käsittelyn ja tavaroiden kuljetuksen satamassa, ja jos he eivät ole töissä, niin silloin käytännössä sataman normaali toiminta loppuu siksi aikaa, kuvailee tilannetta STT:lle liikennejohtaja Ville Kuitunen
Kuitunen työskentelee Haminan ja Kotkan satamatoiminnoista vastaavassa yhtiössä, joka ei ole lakon osapuoli.
Kuitusen mukaan lyhyeksikin jäävä lakko haittaa sataman toimintaa, sillä satamaan syntyy ruuhkaa, jota täytyy purkaa lakon jälkeen.
Mutrun mukaan satamat alkoivat ruuhkautua jo helmikuun alussa ylityökiellon takia.
– Ruuhkan purkaminen tulee kestämään suhteellisen kauan. Osa ulkomaan kaupasta jää kokonaan toteutumatta, eli kaikkea tavaraa ei pystytä korvaamaan.
Päivittäistavarakauppa ei kärsi suuresti
Päivittäistavarakaupan puolella mahdollisen ahtaajalakon vaikutusten arvioidaan jäävän suhteellisen kevyiksi ainakin alkuun.
Ahtaajien lakko voi näkyä ulkomaisten hedelmien ja vihannesten tarjonnassa, kerrotaan Päivittäistavarakauppa ry:stä (PTY).
– Lakolla saattaa olla vaikutuksia päivittäistavarakaupan tuotteiden saatavuuteen, lähinnä kuitenkin hedelmä- ja vihannestuoteryhmän kautta, koska sitä tuodaan suhteessa enemmän ulkomailta kuin muita tuoteryhmiä, kertoo STT:lle PTY:n valmiuspäällikkö Lauri Kulonen.
Kulosen mukaan lakon pituus sanelee vaikutusten laajuuden. Hänen mukaansa koronapandemia on osoittanut, että kaupan valikoimat palautuvat yleensä muutamassa päivässä, etenkin jos kyse on yksittäisten tuotteiden puutteesta.
– Jos puhutaan muutaman päivän lakosta, niin silloinhan ne eivät lähde heti edes näkymään, varastossa on kuitenkin tämänkin tuoteryhmän tuotteita, Kulonen kertoo.
Suomalaisten hedelmien ja vihanneksien saatavuus on Kulosen mukaan hyvä.
Sovittelu jatkuu myös kuorma-auto- ja terminaalitoiminta-alalla
AKT varoittaa lakoista myös useilla muilla aloilla. AKT kertoo, että kaikkiaan lakot koskisivat noin 9 000:ta työntekijää.
Kuorma-autoalan lakon on tarkoitus alkaa keskiviikkona 15. helmikuuta puoliltaöin ja jatkua tiistaihin 21. helmikuuta kello 24:ään asti.
Terminaalitoiminta-alan lakko alkaisi keskiviikkona 15. helmikuuta aamukuudelta ja päättyisi keskiviikkona 22. helmikuuta aamukuudelta.
AKT neuvottelee tänään myös kuorma-autoalan ja terminaalitoiminta-alan sopimuksista Autoliikenteen Työnantajat ALT:n kanssa, säiliöauto- ja öljytuotealan sopimuksessa on mukana myös Öljytuote ry. Näiden alojen sovittelun kerrottiin alkavan maanantaina kello 16.
Autoliikenteen Työnantajien toimitusjohtaja Mari Vasarainen arvioi STT:lle ennen maanantaisten neuvotteluiden alkua, että mahdolliset lakot voivat aiheuttaa tiettyjen tavarakuljetusten osalta myöhästymisiä alkuperäisistä aikatauluista sekä paikkakuntakohtaisia vaikutuksia teollisuuden kemikaali- ja kaasukuljetuksiin.
– Mutta pääsääntöisesti pitäisi hoitua suuressa mittakaavassa suurin osa kuljetuksista, hän sanoi.
Vasaraisen mukaan polttoaineen kuljetusten pitäisi lakon aikanakin pääsääntöisesti onnistua. Joillakin paikkakunnilla lakko voi kuitenkin näkyä polttoainekuljetuksissa.
– Yritykset ovat tehneet arvioita, että suuria vaikutuksia ei pitäisi siihen (polttoaineen kuljetukseen) tulla.
Vasaraisen mukaan uhkaava ahtaajien lakko vaikuttaisi myös tuonnin ja viennin kuljetuksiin, sillä suurin osa kuljetuksista kulkee satamien kautta. Vain pieni osa kuljetuksista tuodaan hänen mukaansa suoraan maateitse.
Työnseisaus kohdistuu osaan jätealan toimijoista
Kuorma-autoalan lakoilla arvioidaan olevan vain vähän vaikutusta päivittäistavarakauppaan, koska lakon piirissä olevat yritykset eivät pääosin koske päivittäistavarakauppaa.
– Tällä hetkellä, siinä muodossa kun lakonuhka on ilmoitettu, vaikutukset olisivat aika pieniä, PTY:n valmiuspäällikkö Lauri Kulonen sanoo.
Säiliöauto- ja öljytuotealan lakko puolestaan alkaisi keskiviikkona heti vuorokauden vaihtuessa ja loppuisi tiistaina 21. helmikuuta kello 24.
Työnseisaus kohdistuu osaan jätealan toimijoita ja vaikuttaa päivittäistavarakauppojen jätehuoltoon.
– Jos palveluissa on huonommin saatavuutta, niin silloin täytyy kyllä miettiä sitä, että miten jätteitä sitten saadaan varastoitua toimipisteissä, Kulonen sanoo.
Päivittäistavarakauppa on riippuvainen kuljetuksista, joten myös mahdollisen öljytuotealan lakon vaikutuksia seurataan päivittäistavarakaupan alalla tarkasti.