Kiinteiden kustannusten nousu ja suhteellisen myyntikatteen aleneminen heikensivät Marimekon tulosta loka-joulukuussa. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto laski viimeisellä vuosineljänneksellä 6,9 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 7,6 miljoonaa euroa.
– Liiketulokseemme katsauskaudella vaikuttivat odotetusti erityisesti korkeammat kiinteät kustannukset, kuten vähittäismyynnin kasvun mahdollistaneet myymälöiden nousseet henkilöstökulut sekä panostukset markkinointiin ja digitaaliseen kehitykseen, kertoo toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko tiedotteessa.
Marimekon loka-joulukuun liikevaihto kasvoi prosentin vuoden takaisesta 48,4 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan liikevaihtoa nosti erityisesti vähittäismyynnin kasvu Suomessa, mutta myös kansainvälisen tukkumyynnin nousu. Kasvua kuitenkin heikensi Suomen tukkumyynnin lasku.
– Markkinatilanne kehittyi haastavammaksi vuoden neljännellä neljänneksellä erityisesti Suomessa, jossa kuitenkin vähittäismyynnin hyvä kehitys kertoo brändimme vetovoimasta. Globaalisti monikanavainen vähittäismyyntimme kasvoi 13 prosenttia. Vaikka kansainvälinen tukkumyynti kasvoi selvästi, tukkumyynti yhteensä laski 10 prosenttia, sillä heikentynyt yleinen kulutuskysyntä sekä vertailukautta pienemmät kertaluonteiset kampanjatoimitukset pienensivät kotimaan tukkumyyntiä, Alahuhta-Kasko jatkaa.
Kasvun uskotaan jatkuvan
Koko viime vuoden osalta Marimekon liikevaihto kasvoi 166,5 miljoonaan euroon. Kasvua kertyi edellisvuodesta yhdeksän prosenttia. Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto kuitenkin laski kolmisen prosenttia 30,4 miljoonaan euroon.
Marimekon hallitus ehdottaa, että viime vuodelta maksetaan osinkoa 0,34 euroa osakkeelta.
Marimekko arvioi, että konsernin liikevaihto kasvaa tänä vuonna viime vuodesta. Vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin ennakoidaan olevan arviolta noin 16–19 prosenttia, kun se oli viime vuonna 18,2 prosenttia. Tämän vuoden näkymiin epävarmuutta aiheuttavat erityisesti kuluttajien luottamuksen ja ostovoiman kehitys, globaalit toimitusketjujen häiriöt sekä yleinen inflaatiokehitys.