Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen euroviisuedustaja selviää tänään – tältä näyttävät kuuntelukerrat ja vedonlyöntikertoimet ennen illan finaalia

Tänään selviää, kuka edustaa Suomea seuraavissa Euroviisuissa Britannian Liverpoolissa toukokuussa.

Ylen Uuden musiikin kilpailun (UMK) voitosta ja euroviisuedustajuudesta kisaavat Robin Packalen, Kuumaa, Käärijä, Keira, Benjamin, Lxandra ja Portion Boys.

Kuuntelukertojen perusteella kisaa ei ratkaista, eikä suurikaan somehuomio vielä takaa voittoa. Ne kertovat kuitenkin jotain siitä, millaisista asetelmista artistit lähtevät kilpailemaan euroviisuedustajuudesta.

Yllättäjä kärkeen, ennakkosuosikki lässähti

UMK:n tämän vuoden yllättäjäksi on noussut party metaliksi kappalettaan luonnehtiva Käärijä. Ainakin pieni osa internetiä suorastaan räjähti, kun raptykitys Cha Cha Cha julkaistiin. UMK:ta edeltävään perjantaihin mennessä kappaletta oli toistettu Spotifyssa ja Youtubessa yhteensä noin 5,5 miljoonaa kertaa, eniten kaikista UMK-kisaajista.

Käärijästä seuraavana striimiluvuissa on vastikään vuoden yhtyeenä Emma-palkittu Kuumaa, jonka kaihoisa mutta menevä Ylivoimainen on saanut noin 4 miljoonaa toistokertaa.

Kun tammikuussa selvisi, että poptähti Robin Packalen on mukana kilpailussa, hänelle aseteltiin suurimman ennakkosuosikin viittaa. Kuuntelukerroissa hän on kuitenkin jäänyt toiseksi viimeiseksi. Spotifyssa ja Youtubessa Packalenin hyvänmielen popkappaletta on toistettu yhteensä noin 1,2 miljoonaa kertaa.

Packalenin edellä, noin 2,5–3 miljoonan striimauskerran lukemissa ovat Keira, Benjamin ja Portion Boys. Vähiten kuuntelukertoja, noin 700 000, on tähän mennessä kerännyt Lxandra.

Euroviisuissa kuitenkin myös show'lla on väliä, eikä kenenkään esiintymistä ole vielä nähty.

Vedonlyöjillä selvä suosikki

Kansainväliset reaktiot UMK-kattaukseen ovat olleet yleisesti innostuneita, ja viisufanit ovat kehuneet tarjontaa yhdeksi kansallisten viisukarsintojen tasokkaimmista.

UMK:n arvostuksesta kertonee jotain myös se, että Suomi oli perjantaina – ennen kuin viisuedustajaa on edes valittu – vedonlyöjien mukaan neljänneksi todennäköisin maa voittamaan viisut. Tosin myös kymmenessä muussa maassa edustuskappale on vielä valitsematta.

Jos aikoo lyödä rahaa likoon Käärijän UMK-voiton puolesta, saa tyytyä mataliin kertoimiin. Perjantai-iltapäivään mennessä vedonlyöjät olivat nimittäin veikanneet Käärijää UMK-voittajaksi yli 70 prosentin todennäköisyydellä.

Seuraavaksi todennäköisimmiksi voittajiksi on veikattu Robin Packalenia ja Portion Boysia, mutta he jäävät muutaman prosentin todennäköisyyksillä kauas Käärijästä.

Pääpaino yleisöpisteillä

UMK:n voittaja valitaan yleisöäänten sekä kansainvälisen raadin antamien pisteiden perusteella. Yleisöäänten painoarvo on 75 prosenttia

Kilpailun juontaa Samu Haber, joka myös esiintyy illan aikana. Turussa Logomossa esiintyvät myös viime vuoden voittaja The Rasmus ja kolmanneksi sijoittunut Bess.

Finaali nähdään ja kuullaan suorana Ylen kanavilla.

Euroviisut kisataan toukokuussa Britannian Liverpoolissa. Viime vuoden voittajamaassa Ukrainassa viisuja ei voi Venäjän hyökkäyssodan vuoksi järjestää. Isäntämaaksi valikoitui tämän vuoksi toiseksi sijoittunut Britannia.

Suomen edustaja kilpailee Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 9. toukokuuta. Toinen semifinaali käydään torstaina 11. toukokuuta ja finaali lauantaina 13. toukokuuta.