Brasilian kaakkoisosaa viikko sitten koetelleissa tulvissa ja maanvyörymissä on kuollut yli 60 ihmistä, kertovat maan viranomaiset. Lisäksi yhden kadonneen ihmisen etsinnät jatkuvat yhä.
Sao Paulon osavaltion hallituksen mukaan kuolonuhreja on 64, joista 18 on lapsia.
Viranomaisten mukaan rantakaupunki Sao Sebastiaossa ja sen lähialueilla satoi toissaviikonloppuna vuorokauden aikana saman verran kuin alueella tavallisesti sataa keskimäärin koko helmikuun aikana. Kyseessä on suurin koskaan Brasiliassa rekisteröity päivittäinen sademäärä.
Yli 2 400 ihmistä joutui jättämään kotinsa, kun rankkasateet johtivat rajuihin tulviin ja maanvyörymiin, jotka vyöryivät läpi rinteisiin rakennettujen yhteisöjen. Ne pyyhkäisivät mukanaan koteja, teitä, klinikoita ja muuta infrastruktuuria.
Brasilian noin 215 miljoonasta asukkaasta arviolta 9,5 miljoonaa asuu alueilla, joissa on suuri riski tulville ja maanvyörymille. Usein nämä alueet ovat köyhien asuttamia niin sanottuja favela-alueita.
Brasilia on kärsinyt viime vuosina useista luonnonkatastrofeista, joiden asiantuntijat arvelevat vain pahentuvan ilmastonmuutoksen myötä.