Sosiaalisen median viestipalvelu Twitter on päivittänyt käyttöehtojaan väkivaltaisen puheen osalta. Asiasta uutisoi muun muassa Hill-lehti.
Uusissa käyttöehdoissa kielletään muun muassa väkivallalla uhkaaminen, siihen yllyttäminen sekä väkivallan glorifiointi. Palvelu julistaa nollatoleranssia, ja useimmissa tapauksissa sääntöjen rikkomisen kerrotaan johtavan käyttäjätilin pysyvään poistoon.
Twitterin mukaan vähemmän vakavissa tapauksissa seurauksena voi olla tilapäinen käyttökielto ja varoitus. Käyttöehdoissa ei kuitenkaan määritellä sitä, mikä erottaa vakavat sääntörikkomukset vähemmän vakavista.
Käyttöehdoissa myös kerrotaan, että nimellisesti väkivaltaista kieltä voi yhä käyttää, jos konteksti ei ole todelliseen väkivaltaan tai häirintään liittyvä. Esimerkkeinä mainitaan kärkevä kielenkäyttö ystävien kesken sekä urheilusta ja videopeleistä käydyt keskustelut.
Twitter on päivittänyt käyttöehtojaan useita kertoja viime vuosien aikana, mutta tuorein päivitys on tehty Twitterin viime vuonna ostaneen miljardööri Elon Muskin valtakaudella yhtiön toimitusjohtajana.
Sananvapaus ollut kuuma peruna Muskin Twitterissä
Musk on luonnehtinut itseään absoluuttisen sananvapauden kannattajaksi ja perustellut Twitterin ostopäätöstään julkisen keskustelun vapauden turvaamisella. Muskin puheita ovat kuitenkin varjostaneet hänen kaudellaan nähdyt Twitterin linjaukset, joiden on katsottu käytännössä rajoittaneen sananvapautta alustalla.
Näkyvin tällainen tapaus oli useiden suurten mediatalojen toimittajien tilien sulku joulukuussa, kun nämä olivat Muskin mukaan jakaneet tietoa hänen olinpaikastaan. Kohteina olivat muun muassa New York Timesin, CNN:n ja Washington Postin toimittajat, kertoi BBC tuolloin.
Musk syytti toimittajia "doxxaamisesta" eli sijainti- ja henkilötietojen pahantahtoisesta levittämisestä häirintätarkoituksessa. Arvosteluryöpyn jälkeen Musk lopulta antoi periksi ja palautti toimittajien tilit.