Norjan keskiosassa sijaitsevaa Fosenin tuulivoimalaa vastustavat mielenosoitukset jatkuvat pääkaupungissa Oslossa jo kuudetta päivää.
Saamelaisista ja muista nuorista aktivisteista koostuvat mielenosoittajaryhmät ovat kokoontuneet eri ministeriöiden sisäänkäynneille, mistä poliisi on poistanut heitä.
– Olemme sanoneet, että suljemme Norjan valtion, ministeriö ministeriöltä. Taistelutahtoa lisää se, kuinka moni liittyy toimintaan. Ihmiset matkustavat kaikkialta maasta, ulkomailta, kaikkialta Saamenmaalta, joten yhä useammat meistä ovat yhdistyneet tässä asiassa, sanoo taiteilija ja aktivisti Ella Marie Haetta Isaksen Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.
Saamenmaa tarkoittaa saamelaisten asuttamaa aluetta Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä.
Norjan korkein oikeus linjasi yli vuosi sitten, että tuulivoimapuisto loukkasi saamelaisten oikeutta poronhoidon harjoittamiseen. Se ei kuitenkaan antanut mitään ohjeita siitä, mitä jo toiminnassa oleville turbiineille tulisi tehdä.
Mielenosoitukset ovat johtaneet siihen, että öljy- ja energiaministeri Terje Aasland perui suunnitellun matkansa Britanniaan. Eilen Aasland teki aloitteen tapaamisesta mielenosoittajien kanssa, mutta nämä kieltäytyivät siitä. He halusivat mieluummin tavata Norjan pääministerin Jonas Gahr Stören.
Mielenosoituksiin on osallistunut myös tunnettu ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Poliisi poisti myös hänet tänään ensin valtiovarainministeriöstä, sitten ilmasto- ja ympäristöministeriöstä. Thunberg kannusti mahdollisimman monia osallistumaan mielenosoituksiin.
– Taistelu on tärkeä, koska kyse on ihmisoikeuksien loukkaamisesta, tunnettu ilmastoaktivisti sanoi TV2-kanavalle NRK:n mukaan.