Tämän eduskunnan viimeisellä kyselytunnilla paitsi käytiin läpi tilintekoa kuluneesta vaalikaudesta myös jaettiin kiitoksia ja jätettiin hyvästejä. Eduskunnan jättävä kansanedustaja Antero Laukkanen (kd.) sanoi kantavansa uransa päättyessä huolta ruoka-apua antavista yhdistyksistä.
Laukkanen kertoi, että hänen 4-vuotias lapsenlapsensa seuraa papan nykyistä hidasta liikkumista ja huutelee perään "pappa, pärjäätkö sinä varmasti".
– Hymyilen takaisin ja sanon, että pärjään. Mutta viime yönä menetin yöuneni, kun mietin, että miten ihmeessä tämä eduskunta aikoo pärjätä ilman minua. Miten ihmeessä kaikki Suomen köyhät saavat täällä äänensä kuuluviin? Joten minä laitan uskoni teihin. Please, pitäkää huoli niistä, jotka eivät pysty itsestään pitämään huolta.
Laukkanen kertoi viime kesänä, että hänellä on diagnosoitu parantumaton motoneuronitauti ALS. Hän oli jo aiemmin ilmoittanut, ettei aio olla enää ehdolla tulevissa vaaleissa.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) vastasi kiittämällä Laukkasen tekemää työtä ruoka-avun ja köyhien asian ympärillä.
– Olette antanut niin hyvää evästystä, että olen pysynyt evästyksen suuntaviivoissa.
Kiuru sanoi myös esittäneensä ruoka-avun tason nostamista, koska ajat ovat vaikeat.
Marin: Demokratia puhukoon, vaalit ovat 2. huhtikuuta
Oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sai viimeisen kysymysvuoron ja kiitti niin puhemiehistöä kuin hallitustakin tehdystä työstä.
– Me varmasti kaikki, ihan jokainen tässä salissa, haluamme isänmaalle parasta. Sitten meillä on vähän erilasia näkemyksiä siitä, että miten sinne päästään sinne parhaaseen.
Orpo sanoi toivovansa, että myös kotikatsomoissa on ollut "viihdyttävä tuotantokausi" ja esitti viimeisen kysymyksen pääministeri Sanna Marinille (sd.).
– Vieläkö hetken jaksatte tehdä töitä? Orpo kysyi.
– Vaikka seuraavat neljä vuotta, jos minulta kysytään, Marin vastasi.
Pääministeri esitti niin ikään kiitoksen koko eduskunnalle ja erikseen oppositiopuolueille siitä, että isoissa kriiseissä on toimittu yhdessä.
– Tämä tuotantokausi todella alkaa olla lopussa, mutta seuraavaksi onkin kansalaisten näyttämövuoro: demokratia puhukoon, vaalit ovat 2. huhtikuuta.