Elintarvikeyhtiö Fazer ei siirräkään sokerimakeisten tuotantoa Lappeenrannasta Lahteen niin kuin yhtiö aiemmin suunnitteli.
Yhtiö kertoo, että se on päättänyt selvittää vain suklaatuotteiden valmistuksen siirtämistä Vantaalta uuteen, suunnitteilla olevaan tehtaaseen Lahteen. Sokerimakeisten tuotanto jatkuu siten yhä Lappeenrannassa.
– Muutoksesta huolimatta suunnitteilla oleva investointi on edelleen Fazerin historian suurin, Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum sanoo tiedotteessa.
Yhtiön mukaan muun muassa korkotason nopea muutos sekä muutokset kuluttajakäyttäytymisessä ja kysynnässä vaikuttivat tehdasinvestoinnin uudelleenarviointiin.
– Inflaatio vaikuttaa kulutustottumuksiin ja meillä se näkyy erityisesti sokerimakeiskategoriassa, jossa kulutus on siirtynyt edullisemman kilohinnan tuotteisiin. Suunnitellun terveysveron ennakoidaan myös vaikuttavan kysyntään, Fazerin viestintäjohtaja Liisa Eerola kertoo STT:lle sähköpostitse.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Fazerin oli tarkoitus siirtää tällä hetkellä Vantaalla sijaitseva suklaatuotanto ja Lappeenrannassa sijaitseva sokerimakeistuotanto uuteen ja moderniin, Lahteen rakennettavaan tehtaaseen. Suklaan ja sokerimakeisten tuotanto oli tarkoitus siirtää Lahteen vaiheittain vuosien 2025–2027 aikana.
Makeiset työllistävät 900 ihmistä
Fazer aloitti hankkeen makeistuotantonsa uudistamiseksi vuonna 2021.
Vuoden 2022 alussa yhtiö ilmoitti etsivänsä uudelle, Vantaan ja Lappeenrannan tehtaat korvaavalle makeistehtaalle paikkaa Etelä-Suomesta.
Toukokuussa sijoituspaikaksi valittiin Lahti, jossa Fazer työllistää noin 600 henkilöä muun muassa gluteenittomassa leipomossa sekä kauraksylitolitehtaalla.
Fazer ja Lahden kaupunki allekirjoittivat toukokuussa yhteistyösopimuksen tontin varaamisesta Pippo-Kujalan teollisuusalueelta makeistehdashanketta varten. Yhteistyösopimus on osa tehtaan perussuunnitteluvaihetta ja edeltää varsinaista investointipäätöstä.
Eerolan mukaan Lahden tehtaan aikatauluun tulee "varmasti tarkennuksia", koska tehdasinvestoinnin perussuunnittelua tehdään nyt osittain uudestaan.
– Palaamme tähän tarkemmin investointipäätöksen yhteydessä.
Viime toukokuussa Fazer kertoi, että varsinainen investointipäätös olisi odotettavissa vuoden 2023 alkupuoliskolla.
Fazerin nykyiset makeistehtaat työllistävät noin 900 henkeä. Vantaalla työskentelee noin 500 henkeä ja Lappeenrannassa noin 400.