Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ampujan epäillään tulleen kiristetyksi ennen Helsingin Puotilan henkirikosta

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi tutkinnan Helsingin Puotilassa viime marraskuussa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta, jonka seurauksena kuoli yksi ihminen. Murhan lisäksi ampujaa epäillään ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta.

Myös keskusrikospoliisin esitutkinta liittyen epäiltyyn törkeän kiristyksen yritykseen ja pahoinpitelyyn on valmistunut. Rikoksista epäiltynä on kaksi ihmistä, joista toinen on Puotilassa tapahtuneen henkirikoksen uhri.

Esitutkinnan perusteella epäillään, että epäillyt kiristivät ampujaa useita kuukausia uhkailemalla ja lievällä väkivallalla. Esitutkinnassa ei saatu näyttöä siitä, että kiristäjät olisivat saaneet häneltä omaisuutta kiristyksen seurauksena.

Tapaus siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.