Reaaliaikaisen lentoliikennesivusto Flightradarin seuraajat huomasivat lauantai-iltana, että USA:n asevoimien strateginen pommittaja B-52 lensi Suomenlahden yllä kohti Pietaria kansainvälisessä ilmatilassa.
Venäjän ilmatilaan kone ei luonnollisesti mennyt, sillä se kääntyi etelään ennen Venäjälle kuuluvaa Suursaarta. Flightradarin mukaan pommittaja, joka voi kantaa ydinaseita, olisi noussut ilmaan Puolasta ja laskeutunut Espanjaan.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola arvioi Twitterissä, että piipahdus Suomenlahdella oli selvä viesti Yhdysvalloilta Venäjälle.
– Suomenlahti on yksi Euroopan strategisesti tärkeimpiä kapeikkoja, jossa Venäjä lisännyt toimintaansa, esim. Suursaaressa. Näin de facto -liittolaisista huolehditaan ja lähetetään vastapeloteviesti, Aaltola kirjoitti Twitterissä ja jatkoi:
– Venäjä lisännyt provosoivaa toimintaansa Alaskasta Arktiselle. Tämä on vastasignalointia.
Yle kertoi aiemmin tällä viikolla, että Venäjä on aktivoinut läsnäoloaan Suursaaressa, josta on vain muutamia kymmeniä kilometrejä Suomen rannikolle.
Ylen mukaan Suursaareen on rakennettu tutka-asema ja sotilashelikopterikenttä. Alueella on Ylen mukaan ollut Krimin valtauksen jälkeen aiempaa enemmän laskuvarjojoukkojen ja erikoisjoukkojen harjoituksia.