Talvi palaa Suomen eteläosiinkin lähipäivinä. Vähiin etelässä huvennut lumipeite saa lisäystä kahdesta peräkkäin saapuvasta sadealueesta, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta lauantaina illalla.
Varsinais-Suomeen ja osin Uudellemaallekin jo lauantaina lännestä edennyt sadealue tuo uutta lunta viitisen senttiä.
Runsaammin, arviolta kymmenen senttiä, lunta saadaan seuraavasta sadealueesta, joka etenee edeltäjästään poiketen etelästä suoraan pohjoiseen. Maan keskiosiinkin voidaan saada tässä vaiheessa runsaat viisi senttiä lisälunta.
Myräkät tuovat mukanaan huonon ajokelin. Liikennesää voi olla maanantaina Etelä-Suomessa ja Ahvenanmaalla jopa erittäin huono.
Ajokelivaroituksia on niin ikään annettu tiistaiksi maan etelä- ja keskiosiin sekä keskiviikoksi koko maahan. Ilmatieteen laitokselta kuitenkin todettiin, että sääennuste on ensi tiistain säästä alkaen vielä varsin epävarma.
Kun ollaan vielä maaliskuussa, varsinaisesta takatalvesta ei välttämättä voida puhua. Sää on kuitenkin selvästi ajankohdan keskiarvoa viileämpää.