Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Perussuomalaisten kanta kiky-maksuihin muuttui yhtäkkiä – palkansaajajärjestöt ja SDP kuvailevat takinkääntöä petokseksi

Perussuomalaisten puoluetoimiston virkailija Matti Putkonen kertoo STT:lle, että hän laati kiky-maksuja koskevan vastauksen puolueen kannasta palkansaajajärjestö SAK:n kyselyyn. Hän sanoo olleensa henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kiky-maksut voitaisiin siirtää työntekijöiltä takaisin työnantajien maksettavaksi. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra sanoi keskiviikkona MTV:n pääministeritentissä, ettei puolue kannata kiky-maksujen siirtämistä takaisin työnantajalle.

– Puolueen sisällä ei ole tästä käyty laajempaa keskustelua tätä aiemmin, Putkonen sanoo.

Hän sanoo, ettei kiireiden takia käynyt linjauksesta keskustelua Purran tai puoluesihteeri Arto Luukkasen kanssa.

Putkosen näkemystä selittää se, että hänellä on vahva tausta ammattiyhdistysliikkeessä. Hän on työskennellyt muun muassa Metalliliitossa, joka vuonna 2017 yhdistyi kahden muun ammattiliiton kanssa Teollisuusliitoksi.

Putkonen sanoo, että puheenjohtajan kanta on luonnollisesti se, jonka mukaan puolue etenee.

Purra: Selkeä virhe puoluetoimistolla

STT ei ole tavoittanut Purraa kommentoimaan asiaa. Purra kertoo muun muassa Uusi Suomi -lehdelle, että puoluetoimistolla on tapahtunut virhe vastattaessa SAK:n helmikuiseen kyselyyn kiky-maksujen siirrosta työnantajalle.

– SAK:n kysely, johon on vastattu eri tavalla, niin tämä ei valitettavasti ole käynyt ollenkaan minun tai poliittisen johdon pöydällä. Eli siinä on tapahtunut selkeä virhe puoluetoimistolla, kun työntekijä on siihen kyselyyn vastannut, Purra sanoo.

Tärkeä vaalitavoite SAK:lle

Näkemysten ristiriita on herättänyt ihmetystä ainakin vasemmistoliitossa, SDP:ssä ja palkansaajajärjestöissä.

SAK:lle ja sen jäsenliitoille kiky-maksujen siirtäminen takaisin työnantajille oli yksittäisistä vaalitavoitteista tärkein, kertoo osastonjohtaja Jyrki Konola SAK:sta.

SAK:n helmikuisessa kyselyssä asiaa kysyttiin kaikilta eduskuntaan vaaleissa valituilta puolueilta, ja perussuomalaiset vastasi kannattavansa kiky-maksujen siirtämistä työntekijöiltä takaisin työnantajien maksettavaksi. Puolue perusteli tuolloin, että asiasta pitää neuvotella ja sopia kolmikannassa. Kysely oli osa SAK:n ja sen jäsenliittojen äänestysaktivointikampanjaa.

Nyt liitot katsovat, että ne ovat tietämättään levittäneet väärää tietoa perussuomalaisten kannasta vaalikampanjoissaan.

– Meidän tulkintamme on se, että he ovat rikkoneet antamaansa vaalilupausta, Konola sanoi toimittajille.

Konolan mukaan tapahtunutta voisi luonnehtia vaalipetokseksi.

– Meille vastataan yhtä, ja kun ennakkoäänestys on päättynyt, kerrotaankin, ettei puoluetoimistolta saatu vastaus pidä paikkaansa, hän sanoi.

SAK:n jäsenliitoilla on yli 800 000 jäsentä. He edustavat noin kahtakymmentä prosenttia äänestäjistä.

"Hypätty oikeiston kelkkaan"

Teollisuusliitto pitää perussuomalaisten takinkääntöä vaalipetoksena.

– Tässä on käynyt nyt niin, että ensin on kerätty palkansaajien äänet ja sen jälkeen on hypätty oikeiston kelkkaan, sanoo puheenjohtaja Riku Aalto tiedotteessa.

Aallon mukaan puolue ei voi selittää tapahtunutta puoluetoimiston virheeksi.

– Puolue on tiennyt, mitä se on tehnyt vastauksen antaessaan. Vastauksen avulla se on saanut taakseen satojatuhansia suomalaisia edustavan kansanliikkeen. Sori siitä ei nyt riitä, Aalto jatkaa.

SAK:n Konolan mukaan perussuomalaisilla olisi ollut mahdollisuus korjata virheellinen näkemys, koska kyselyn tuloksia on jaeltu laajasti.

Perussuomalaisten lisäksi SDP, vasemmistoliitto ja vihreät kannattivat kiky-maksujen siirtämistä työnantajille SAK:n kyselyssä.

"Takinkääntö, palkansaajapetos"

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pitää tapahtunutta perussuomalaisten palkansaajapetoksena.

– Nyt hinku uuteen oikeistohallitukseen on niin kova, että takki kääntyi jo ennen vaaleja, Lindtman toteaa tiedotteessa.

Hän nostaa esille, että jo yli 1,7 miljoonaa suomalaista on äänestänyt ennakkoon.

– Joukossa on satojatuhansia palkansaajia, jotka ovat antaneet äänensä siinä uskossa, että perussuomalaiset ovat valmiita parantamaan heidän ostovoimaansa.

Sosiaalivakuutusmaksut siirrettiin työnantajilta työntekijöiden maksettaviksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen sopiman niin sanotun kilpailukykysopimuksen yhteydessä. Vuoden 2016 kiky-sopimuksella haluttiin parantaa työllisyyttä ja kilpailukykyä painamalla työnantajien kustannuksia alaspäin. Hallituksessa olivat tuolloin keskustan lisäksi perussuomalaiset ja kokoomus.

Nyt palkansaajajärjestöt ja osa puolueista haluavat puolestaan palauttaa kiky-maksut työnantajille, jotta palkansaajien ostovoimaa voitaisiin vahvistaa julkista taloutta heikentämättä.