Venäjä kieltää koronaviruksen takia maahantulon kaikilta kiinalaisilta

STT AFP

STT AFP

Venäjä ilmoitti tiistaina kieltävänsä kaikilta Kiinan kansalaisilta maahantulon uudentyyppisen koronaviruksen leviämisen estämiseksi, kertoivat venäläismediat. Maahantulokielto astuu voimaan torstaina.

Venäjän apulaispääministerin Tatjana Golikovan mukaan päätös tehtiin, koska koronavirusepidemia on pahentunut Kiinassa sekä siksi, että kiinalaisten tulo Venäjälle on jatkunut.

Venäjä on jo aiemmin sulkenut yli 4 000 kilometriä pitkän Kiinan vastaisen maarajansa.

Kiinalaiset tekevät Venäjälle turistimatkoja, ja heitä on siellä myös töissä ja opiskelemassa. Monet kiinalaiset myös matkaavat venäläisten lentokenttien kautta länteen.

Venäjällä ei ole tullut ilmi uusia koronavirustartuntoja sen jälkeen, kun kaksi Kiinasta äskettäin palannutta naista pääsivät pois sairaalahoidosta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka