IL: Suomen tunnetuin vankikarkuri kehottaa Niuvanniemestä karannutta miestä antautumaan

Kalterien takaa seitsemän kertaa paennut Jan Jalutsi kertoo Iltalehdelle tunnistavansa hyvin tilanteen, jossa Kuopion Niuvanniemen oikeuspsykiatrisesta sairaalasta karannut 21-vuotias Jani Väänänen nyt on.

63-vuotias Jalutsi, entiseltä nimeltään Jan Stefan Moilanen, onnistui 1990-luvun alussa välttelemään viranomaisia pisimmillään noin viiden kuukauden ajan. Hänen mukaansa karkulaisen elämä on jatkuvaa piileskelyä ja tietoisuutta siitä, että kiinnijääminen voi tapahtua milloin tahansa.

– Joskus saattaa olla hyviäkin hetkiä, mutta siitä tunteesta ei hetkeksikään pääse eroon. Se on jatkuvasti taustalla. Se on niin helvetin raskasta, että kiinni jääminen saattaa jopa olla helpotus, Jalutsi sanoo lehdelle.

Hänen mukaansa karkuri joutuu myös pohtimaan, voiko luottaa kavereihinsa, piilottelijoihin tai muihin avustajiin.

Rikos- ja syrjäytymiskierteitä ehkäisevässä työssä toiminut Jalutsi arvioi, ettei Väänäsen pako on tapahtunut hetken mielijohteesta.

– Että nuori mies menee tekemään tuollaisen hölmöyden! Vanhana, melkein kaiken nähneenä karkurina toivon, että hän olisi niin fiksu, että menisi kiltisti vain takaisin ja ottaisi vastaan mahdolliset sanktiot. Uutta elämää ei tällä tavoin pysty aloittamaan, hän sanoo Iltalehdelle.