Paavi Leo aloittaa vierailun Ranskaan

Lauantaina paavi johtaa suuren ulkoilmamessun Pariisin keskustassa.

Roomalaiskatolilaisten johtaja paavi Leo aloittaa tänään nelipäiväisen vierailunsa Ranskaan. Presidentti Emmanuel Macron ottaa paavin vastaan Elysee-palatsissa.

Perjantain ohjelmassa on myös vierailu YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon päämajassa. Siellä paavin odotetaan puhuvan tekoälyn vaaroista.

Leo käy myös maailmankuulussa Notre-Damen katedraalissa, joka on korjattu ja avattu uudelleen vuoden 2019 tuhoisan tulipalon jälkeen

Lauantaina paavi pitää Pariisin Concorden aukiolla suuren ulkoilmamessun, johon on ilmoittautunut jo noin 600 000 osallistujaa.

Sunnuntaina vierailu siirtyy Ranskan lounaisosaan Lourdesiin, joka on katolilaisten suosittu pyhiinvaelluskohde. Neitsyt Marian uskotaan ilmestyneen siellä useita kertoja köyhälle maalaistytölle vuonna 1858.

Leo pitää Lourdesissa messun ja tapaa pappien seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneita ihmisiä.

Ranska on varsin maallistunut yhteiskunta. Vain noin viisi prosenttia kansasta käy säännöllisesti messussa. Kastettujen lasten määrä on myös laskussa, mutta aikuiskasteet ovat sen sijaan lisääntyneet.