Pankkikonttoreiden katoaminen kylistä on haitannut kiinteistömarkkinoita, sanoo tutkijatohtori.
Suomessa on 25 kuntaa, joissa vähintään joka viides omakotitalo on tyhjillään, kertoo Yle.
Pankkikonttoreiden katoaminen kylistä on haitannut kiinteistömarkkinoita, tutkijatohtori Annamari Kiviaho havaitsi väitöstutkimuksessaan. Hän kertoo Ylelle, että pankit arvioivat nykyisin talojen arvoa pääasiassa tilastojen perusteella. Ennen pankeissa tunnettiin paikalliset asuinalueet ja ihmiset. Paikallistuntemuksen puute voi vaikuttaa vakuusarviointiin.
Kiviahon mukaan kiinteistömarkkinoiden hyytyminen voi aiheuttaa noidankehän, joka näivettää kutistuvia alueita entistä enemmän. Talojen arvot laskevat, jos kysyntää on vähemmän kuin tarjontaa. Jos remonttilainaa ei saa, kunnostukset siirtyvät ja talot rapistuvat.
– Nykyään halutaan koteja, joihin voi muuttaa ilman mittavia remontteja. Jos joku haluaisi muuttaa alueelle, tällaisia taloja ei välttämättä ole tarjolla, hän kertoo Ylelle.